Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Merimaskun Osuuspankki yhdistymässä Turun Seudun Osuuspankkiin – Kassapalveluissa odotettavissa supistumista

Merimaskun Osuuspankki ja Turun Seudun Osuuspankki julkaisivat torstaina suunnitelman pankkien yhdistymisestä. Asiasta päätetään kummankin pankin hallintoelimissä joulukuun puolivälissä. Pankkien hallitukset ovat tehneet yhdistymisvaihtoehdosta selvityksen ja ovat yksimielisesti yhdistymisen kannalla. Hallitukset ovat allekirjoittaneet järjestely- ja sulautumisasiakirjat. –Merimaskun Osuuspankki voi hyvin ja rahoitustoimintamme on kasvanut tänä vuonna 4 prosenttia. Yhdistymisessä ei siis missään tapauksessa ole kysymys siitä, että pankilla menisi huonosti tai asiakkaat olisivat tyytymättömiä, sanoo Merimaskun Osuuspankin toimitusjohtaja Sauli Jalonen . Hän sanoo, että asiakaskäyttäytyminen muuttuu hurjaa vauhtia, jopa nopeammin kuin on ennustettu. Alalle on tullut uusia toimijoita pankkimaailman ulkopuolelta. Jalonen kertoo, että Merimaskussa on mietitty pitkään, miten pankin palvelukyky turvaamaan tässä muuttuvassa maailmassa. Samoin on pohdittu, miten mahdollistetaan henkilöstön osaamisen kehittäminen vastaamaan tulevaisuuden vaateita. –Asiakkaidenkin näkökulmasta meillä on parempi tulevaisuus, kun yhdistämme voimat Turun Seudun Osuuspankin kanssa, Jalonen linjaa. Palveluja tarjottaisiin edelleen Merimaskun toimipisteessä ja henkilöstö siirtyisi ns. vanhoina työntekijöinä TOP:n palvelukseen. Jalonen sanoo, että merimaskulainen näkökulma näkyisi uuden pankin hallinnossa, sillä luvassa olisi kaksi paikkaa TOP:n hallintoneuvostoon. TOP:n toimitusjohtaja Olli-Pekka Saario sanoo, että kassapalveluja olisi edelleen Merimaskussa, mutta ei niin paljon kuin tällä hetkellä. –Ensi vuonna lähtisimme yhdessä suunnittelemaan, että mikä on kassapalvelujen tarve. Meillä ei ole vielä ajatusta siitä, kuinka monta päivää viikossa ja kuinka monta tuntia se olisi, Saario sanoo. Merimaskun Osuuspankin hallintoneuvoston puheenjohtaja Rosita Louhenperä huomauttaa, että monet seudun pankit ovat jo supistaneet kassapalveluja. Konttorissa käy päivittäin muutama kymmenen asiakasta. –Uskoisin, että suurin osa asiakkaista näkee ne hyödyt, jota yhdistyminen tarjoaa heille, Louhenperä sanoo. Pankin hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlsten sanoo, että yhdistymisen tavoitteena on parantaa ja laajentaa asiakkaiden palveluja. –Moni asiakas käy Turussa työssä, joten pankkiasiat voi jatkossa hoitaa myös siellä. Yhdistymisen myötä Merimaskun Osuuspankin omistaja-asiakkaat siirtyisivät Turun Seudun Osuuspankin omistaja-asiakkaiksi. Asiakassuhteet jatkuisivat entisellään eivätkä tilinumerot, verkkopalvelutunnukset tai maksukortit muuttuisi. Suunnitelmien mukaan yhdistyminen tapahtuisi 30.4. Merimaskun Osuuspankki täyttäisi 90 vuotta ensi vuonna. Olli-Pekka Saario tuumaa, että merkkipäivää voitaisiin kyllä juhlistaa, jos päivämäärä sattuu sopimaan. Olli-Pekka Saario arvelee, ettei Merimaskussa suunniteltu yhdistyminen jää viimeiseksi. Tahti on ollut hitaampi Varsinais-Suomessa kuin muualla Suomessa, mutta täälläkin pienempiä pankkeja on mennyt yhteen. Yhdistymiset eivät aina ole mikään läpihuutojuttu. Alkuvuonna kariutui kolmen osuuspankin fuusio Loimaalla, sillä se ei saanut riittävästi kannatusta Alastaron ja Metsämaan osuuspankkien osuuskuntakokouksessa. Merimaskun Osuuspankki järjestää Kultaranta Resortissa omistaja-asiakkaille avoimen keskustelu- ja infotilaisuuden ensi viikon tiistaina 16.10. klo 18.00.