Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Classic röyhkeällä ryöstöretkellä Naantalissa

C1-poikien SM-sarjan otteluun SB Naantalin vieraaksi saapunut, hallitseva Suomen mestari, Classic osoittautui vielä tällä kertaa liian vahvaksi vastustajaksi. Tarjolla oli tunti kylmää kyytiä ja lopputuloksena musertavat 4–18-lukemat. Classic otti ottelun haltuunsa ensi sekunneista alkaen pitäen palloa ja pyörittäen peliä koko viisikon voimin. Kotijoukkueen vielä hakiessa starttia omaan pelaamiseensa, iskivät tamperelaiset jo kertaalleen ensimmäisellä minuutilla ja erän puoliväliin mennessä viidesti. Vaikka tapahtumat kentällä alun linkouksen jälkeen hieman tasoittuivatkin, hyödynsi Classic omat paikkansa naantalilaisia paremmin takoen valotaululle avauserän loppuun mennessä tylyt 0–8-lukemat. Erätauko olisi kelvannut SB Naantalille jo aikaisemmassakin vaiheessa, sillä niin ennakkoluuloton ja virkeä ryhmä toiseen erään pukukopista saapui. Siihen saakka murheena olleet keskialueen pallonmenetykset ja niistä seuranneet vastahyökkäykset olivat enää muisto vain, kun palloa saatiin pelattua syvälle vastustajan päähän ja pitkien hyökkäysten kautta luotua mallikkaita maalintekopaikkoja. Vastustajan koko ottelun ajan jatkunut tiivis keskustan puolustaminen piti kuitenkin naantalilaisten parhaan rynnistyksen kurissa ja vaikka maalinteossa onnistuttiinkin Lauri Norin , Markus Tuomisen ja Eetu Vähämikon toimesta, ei Classicin etumatka ollut uhattuna missään vaiheessa. Kun taitava vastustaja pääsee toteuttamaan omaa pelitapaansa ja viimeistelee lähes täydellisesti, eikä oma peli loksahda kohdalleen, on lopputuloksella usein vain karua kerrottavaa - niin tälläkin kertaa. Kotijoukkueen kunniaksi on sanottava, että asennetta pelaamiseen riitti vielä siinäkin vaiheessa, kun ottelun voittajasta ei ollut enää epäselvyyttä. Tukenaan sillä oli hieno kotiyleisö, joka jaksoi kannustaa omiaan päätössummeriin saakka. SB Naantalilta ottelun parhaana palkittiin oikeassa laidassa periksiantamattomasti puurtanut Juho Raatikainen ja Classicilta maalipyssynä kunnostautunut Ville Hietaranta . Seuraava kotiottelu pelataan Maijamäessä lauantaina 27.10. klo 18, jolloin vieraaksi saapuu Pelicans SB Lahdesta.