Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Aika hukkuu kun maalaa Kalaharin punaa ja oranssia

Satametrisen metsäisen pihatien päässä Merimaskun Sannaisten rannassa seisoo kalliolla valoisa ja avara puutalo vakaasti pilareiden päällä. Omistaja Jaana Koskivaara-Coniel on muuttanut kotinsa studiokseen, ja viime kuukausina hän on uppoutunut maalaamiseen. Abstraktien ja modernien öljyväriteosten geometria on hypnoottista ja värit sykkivät afrikkalaisen syvinä ja voimakkaina. –Valo tulvii ikkunoista ja merellisessä maisemassa on ihana ahertaa, Koskivaara-Coniel sanoo. Villa Augusta melkein tyhjä Vielä kesäkuussa Koskivaara-Coniel tunnettiin sisustus- ja lifestyle-liike Villa Augustastaan, jonka hän oli perustanut Naantalin kaupungilta ostamaansa Merimaskun entiseen kunnantaloon. Juhannuksen paikkeilla hän päätti panna liikkeen myyntiin ja ryhtyä opiskelemaan Helsinki Design Schoolissa. Visualistiksi hänen on määrä valmistua loppuvuonna. –Koko elämänmuutos tuntuu aika uskomattomalta, mutta se on ollut niin antoisaa, Koskivaara-Coniel iloitsee. Villa Augustan hän kertoo olevan melkein tyhjä ja yhä myynnissä. Muutosta Muutosta on maalaamisen aloittaminenkin. Villa Augusta oli hyvä kokemus Koskivaara-Conielille, mutta luovuutta hän kaipasi. –Elämänkumppanini on tosi kiinnostunut modernista taiteesta, Koskivaara-Coniel kertoo. Sitä kautta hänelle heräsi halu kokeilla maalaamista. Opiskeluiden kanssa maalaaminen ei mene yksiin, sillä visualistin työ on messuosastojen tekoa ja näyteikkunoiden sommittelua. Ihan uutta ei maalaaminen kuitenkaan ole. 1984-86 Koskivaara-Coniel kävi Ranskassa muotisuunnittelukoulun. –Siellä oli paljon piirtämistä, mutta siellä oli paljon myös tekstiilikuvioitten suunnittelua. Olin ihan lapsesta asti ommellut. Välillä tuli koulustakin lintsattua: menin kangaskauppaan ja ompelin seuraavaksi päiväksi uudet vaatteet, merimaskulaisnainen kertoo. Monet vuodet Koskivaara-Coniel asui Ranskassa ja perheineen kaikkiaan yli 10 vuotta Etelä-Afikassakin. Kokeilusta hyvä olo Kesäinen maalauskokeilu tuotti hyvän olon. Koskivaara-Conielin henkilöhistoria elää maalauksissa runsaana värienkäyttönä. Hän puhuu Kalaharin väreistä, auringonlaskusta eteläafrikkalaisella aavikolla. Siitä innoituksen saanutta maalaustaan hän kuvailee: –Keskelle kehittyy ympyrä ja sävyin Kalaharin punaiset ja vaaleammat hiekat, oranssi aurinko, kun se laskee. Olen saanut vaikutteita Afrikan luonnosta. Taidehuoneelle Koskivaara-Coniel vie tuoreet maalauksensa näytille Naantalin Taidehuoneella. Ne ovat esillä 9.11. alkaen kolmena viikonloppuna. –Eivät ne ole ihan vielä valmiita kaikki. Aika isoja ovat, niitä tulee ainakin 18. Ihan uutta kaikki. Maalari maalaa itse suunnittelemassaan talossa. Tontti hankittiin 2006, ja talo valmistui 2007. –Puutalo, lämpö sitä natisuttaa, ei tässä ole muovia ollenkaan, ekotalo, Koskivaara-Coniel sanoo. Muita ääniä tuottavat linnut, tuuli ja kesällä naapurin lastenlapset. –Nyt en varmaan muuta tekisikään kuin maalaisin. Kun keskityn maalaamaan, en huomaa ajan kulkua ollenkaan. Äkkiä hupsahtaa monta tuntia. Kun ei ole minkäänlaista aikataulua, se on aika vapauttavaa. –Tykkään geometrisista kuvioista, olen itsekin miettinyt minkä takia. "……Aika isoja ovat, …niitä tulee ainakin 18. Ihan uutta …kaikki."