Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Naantalin ja Raision kouluissa siirrytään eväsruokailuun maanantaina ja tiistaina – Jäähallit menevät kiinni

JHLn lakonuhka vaikuttaa erityisesti päiväkotien ja koulujen ruoanvalmistukseen Naantalissa ensi viikolla. JHL on ilmoittanut järjestävänsä poliittisen työtaistelun, joka alkaa maanantaina ja päättyy tiistaina. Naantalin sivistystoimenjohtaja Kimmo Kuusimäki kertoo, että kaikki yksiköt ovat normaalisti auki, mutta niin varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa, peruskouluissa kuin lukiossa pitää varautua eväsruokailuun. Yleisohjeena on, että reppuihin pakataan vain huoneenlämmössä säilyviä eväitä. –Yritämme saada päiväkodeissa jääkaappeja käyttöön, mutta kouluissa ei ole jääkaappeja käytössä, Kuusimäki kertoo. Päiväkodit lähettävät vanhemmille tiedot siitä, missä yksiköissä jääkaapit ovat käytössä. Ruokia ei voi lämmittää kouluissa tai päiväkodeissa. Eväsruokailusta tiedotetaan tarkemmin sähköpostin ja Wilma-viestien välityksellä. Lakko vaikuttaa myös liikuntatoimeen. Jäähalli on suljettuna molempina päivinä, eikä koulujen liikuntasaleissa siivota. Maijamäen liikuntahalli ja kuntosali ovat avoinna normaalisti Lakon vuoksi peruuntuu neljä liikuntaryhmää eli maanantaina 22.10 klo 12-13 tasapainoryhmä Kesti-Maariassa, klo 14-15 Kultarannan liikuntakerho sekä tiistaina klo 9-10 tasapainoryhmä Kesti-Maariassa ja klo 14-15 liikuntakerho Kuparivuorella. Näin lakko vaikuttaa Raisiossa Raisiossa koulut ja päiväkodit ovat avoinna, mutta vanhempia kehotetaan pakkaamaan lapsille eväät mukaan. Koulujen ja päiväkotien tiloissa ei ole eväiden kylmäsäilytys- tai lämmitysmahdollisuutta. Koteihin tiedotetaan asiasta erikseen. Uintikeskus Ulpukka, Kerttulan liikuntahalli ja jäähalli ovat yleisöltä suljettuna. Muitakaan liikuntapaikkoja ei hoideta. Kirjasto ja nuorisotilat ovat avoinna. Kaupungintalon henkilöstöravintola Elaus on suljettu. Lakko ei koske terveysasemaa, sairaalaa, kotipalvelua, vanhusten hoivaa ja kehitysvammahuoltoa. Edit: lisätty Raision tiedot.