Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Santasen loukkaantuminen helpotti VG:n urakkaa

VG-62 nappasi kauden kuudennen voittonsa perjantaina kotiottelussa Paimion Hakaa vastaan. Yhä tappioitta Länsirannikon 2-divisioonassa jatkava naantalilaisnippu vei taiston nimiinsä selvin 8–4-numeroin. Ottelun käännekohdaksi muodostui Ville Poukkulan laukoma avausmaali, jonka jälkeen paimiolaisten ykkösvahti Juho Santanen joutui jättämään kaukalon loukkaantumisen vuoksi. Vailla pelituntumaa maalille joutunut Marco Lafif ei pystynyt kannattelemaan joukkuettaan Santasen tavoin. Jo ensimmäinen Ville Törmäsen laukaus painui ohi kylmän Haka-vahdin. Ossi Savolaisen ja Jesse Katajiston jatkaessa maalitehtailua VG-62 siirtyi erätauolle 4–0-johdossa. Avauserän otteet miellyttivät päävalmentaja Erkki Korpelaa . !Kokonaisuutena ensimmäinen erä oli meiltä hyvä ja teimme hienoja maaleja, jotka varmasti olisivat menneet muillekin maalivahdeille, arvioi Korpela. Toiseen erään VG nosti jalkaa kaasulta, eikä maalinteon tehokkuus pysynyt avauserän tasolla. Erikoisella torjuntatyylillä Haka-maalia vartioinut Lafif paransi otteitaan, vaikkakin vastuun siirtely maalipaikoissa näyttikin olevan suurin syy kotijoukkueen tehottomuuteen. Hakan Mika Tasala herätteli vierasjoukkueen toiveita takaa-ajosta erän kolmannen minuutin maalillaan. VG-leiristä toisessa erässä osui vain Samu Kalin , jolla oli erässä läpiajonsa lisäksi toinenkin avopaikka maalintekoon. Ryhdistäytynyt Haka vei erän laukaukset 20–12, mutta VG-maalilla Juuso Ikonen kannatteli kotijoukkuetta läpi vaikeiden vaiheiden. !Toiseen erään pelaamisemme herpaantui ja tuli hieman yliyrittämistä. Vastustajan maalivahti myös paransi selvästi otteitaan ottelun edetessä, Korpela sanoi. Päätöserässä paimiolaiset pääsivät parhaimmillaan kahden maalin päähän, kun Veli-Matti Lintulan kahden osuman lisäksi Jaakko Patrikainen onnistui ohittamaan Juuso Ikosen. Todellista hätää naantalilaisilla ei silti ollut. Ville Törmäsen illan toisen osuman jälkeen Ossi Savolainen ja Anssi Köykkä-Luopa kaunistelivat loppunumeroiksi 8–4 aivan ottelun loppuhetkillä. –Muutama helppo virhe ja hieman yliyrittämistä. Alivoimalla päästetyssä maalissa esimerkiksi osa pelaajista lähti hyökkäämään jo ennen kuin meillä oli kiekko hallussa. Hakalla on taitava porukka ja he näyttivät, että kyllä heiltäkin maalinteko luonnistuu. Oskari Laukkanen toimi VG:n hyökkäyspelin kapellimestarina ja alusti viisi naantalilaisten osumaa. Ossi Savolainen säesti Laukkasen rinnalla nakuttaen tehopisteet 2+3. Heidän tehoja tarvitaan ensi lauantaina, kun VG-62 kohtaa vierasottelussa Raisiossa sarjakakkosena olevan RNK:n. Korpela odottaa paikalliskamppailun olevan selvästi aikaisempia otteluita tasokkaampi. Hän uskoo raisiolaisten pystyvän haastamaan yhä tappioitta jatkavan VG:n ja toivoo ottelusta tasokasta. –RNK:lla on erittäin laaja kokoonpano ja he ovat meille todella hyvä mittari. Uskon, että he pystyvät haastamaan meitä myös kuntopuolella. Tähän asti me olemme olleet selvästi vastustajiamme kovakuntoisempia, Korpela kuittaa. Hän lupaa suojattiensa syttyvän täyteen taisteluun lauantaina Raisiossa. –Pelaajat tuntevat hyvin toisensa ja ottelusta on varmasti tulossa sähköinen. Toivottavasti myös yleisö löytää paikallispeliin. RNK ja VG-62 kohtaavat lauantaina Kerttulassa kello 16 alkavassa ottelussa.