Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Raision talous tasapainoon vaikka väkisin

Budjettivalmistelut ovat käynnissä ympäri maata kuntien ja kaupunkien osalta. Jokaiselle lautakunnalle on etukäteen määritetty kaupunginhallituksen toimesta raamit, joihin virkamiesjohdon budjettiesityksen pitäisi osua. Insinöörin aivoillani sanoisin, että ensin luetaan mitä siellä ohjeistuksessa sanotaan ja sitten aletaan miettiä miten siihen päästään. Tuntuu kuitenkin, että ainakin Raisiossa ollaan heitetty raamit roskakoriin ja lähdetty liikkeelle puhtaalta pöydältä. Sinänsä ihan mielenkiintoinen ajatus, mutta lopputulos ei taida kuitenkaan olla kenenkään edun mukainen. Jos talous näyttää jo valmiiksi alijäämäiseltä ei mielestäni ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä miettimään toimenpiteitä kurssin oikaisemiseksi. Jos lähtökohta kuitenkin kaupunginjohdossa ja lautakunnissa on, että palveluista tai niiden laadusta ei ainakaan voida tinkiä, niin mitä sitten tehdään. Omasta mielestäni on selvää, että kaupungin taloutta ei saada tasapainoon, ellei se kirpaise jossain ja pahasti. On väläytelty tietenkin veronkorotuksia, jopa muutamalla prosenttiyksiköllä, mutta kukaan ei ole pystynyt lupaamaan, että tämä riittäisi. Näillä veronkorotuksilla ei välttämättä edes saada kasaan tarvittuja rahoja ja pahimmassa tapauksessa menetämme vielä ne veronmaksajat, joilta nämä rahat kuviteltiin vietävän. Toivoisin, että tämän verran ymmärrystä ja matematiikan taitoja löytyisi myös valtuuston vasemmalta laidalta. Jos kaupunginjohdolle ja virkamiehille annetaan budjettiraamit ja ohjeistetaan laatimaan lautakuntien ensi vuoden talousarvio näiden ohjeiden mukaan, ottaisin ne ohjeet heti alussa käteen ja perehtyisin niihin. Ei niitä ole kukaan omaksi ilokseen kirjoitellut tai toisten kiusaksi. Kaikkien raisiolaisten tulevaisuuden vuoksi toivon, että jokaisessa keskuksessa ja lautakunnassa mietitään tarkkaan mihin niitä rahoja ensi vuonna käytetään ja mistä voidaan tinkiä. Koska jostain on pakko luopua. Siinä vaiheessa, kun meitä päättäjiä ja virkamiehiä julkisesti ruoskitaan leikkauksista ja kuntalaisten palvelujen huonontamisesta, olemme todennäköisesti tehneet juuri oikein ja ajatelleet asioita pidemmälle. Kaikki päättäjät haluaisivat antaa ja jakaa hyvää kaikille, mutta kenenkään kassa ei ole pohjaton. Minä ainakin tulen olemaan se julma valtuutettu, joka ehdottaa leikkauksia ja kehtaa vielä väittää, että teen sen kaikkien meidän raisiolaisten hyvinvoinnin vuoksi. Toivottavasti meitä on muitakin.