Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Uusi kaista parantaa jyrkän mäen turvallisuutta

Naantalin Kuparivuorentiellä otettiin tiistaina käyttöön vasemmalle kääntyvien kaista, jolta pääsee jäähallien pihaan. Kaista rakennettiin Kuparivuoren tunneliremontista ja kiertotien kunnossapidosta vastaavan Destian toiveesta. –Uusi kaista vähentää suoraan ajavien tarvetta pysähtyä mäkeen, kertoo Destian työnjohtaja Henri Lindroos . Tämä helpottaa Kuparivuorentien talvikunnossapitoa ja kohentaa turvallisuutta. Tila uudelle kaistalle lohkaistiin jäähallien puoleisesta pyörätiestä. Kuparivuorentie palvelee kiertotienä, kunnes Kuparivuoren tunneliremontti on tehty. Työn pitäisi valmistua maaliskuun 2019 loppuun mennessä. Tämän jälkeen Kuparivuorentien liikennejärjestelyt palautetaan ennalleen ja etelänpuoleinen pyörätiekin otetaan käyttöön. Jäähalleille johtava kääntyvien kaista näyttää toimivan henkilöautojen kohdalla hyvin. Hallien pihasta kohti keskustaa kaartavien linja-autojen on haastava selvitä käännöksestä ilman vekslaamista. Luonnonmaan suunnasta tulevat ovat joutuneet suurimpien bussien kohdalla odottamaan, että kuljettaja on saanut sovitettua ajoneuvon kapealle kaistalle. Henri Lindroos peräänkuuluttaa kärsivällisyyttä ja varovaisuutta. –Tähän asti ihmiset ovat ajaneet kiertotiellä mallikkaasti, josta suuri kiitos. Talvestakin selvitään, kunhan jatketaan samaan malliin, Lindroos sanoo. Aikataulussa pysyneellä tunnelityömaalla tehdään töitä ympäri vuorokauden. Käynnissä ovat vesijohdon rakentaminen ja tunnelin väylärakenteen kuivatus.