Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Loimu kaatoi Savo Volleyn

Raision Loimu venytti voittoputkensa lentopallon Mestaruusliigassa neljän ottelun mittaiseksi, kun se kukisti Savo Volleyn 3-2 (24-26, 25-15, 18-25, 25-21, 15-11) sunnuntaina Raisiossa. Savo Volleylla oli ennen ottelua plakkarissaan vain kolme erätappiota Ettalle. Muut viisi otteluaan savolaiset olivat voittaneet puhtaasti 3-0. Savo Volley lähti otteluun viime peleistä tutulla kokoonpanolla, jossa oli nuorta voimaa tuomassa passari Fedor Ivanov ja yleispelaajana Jere Heiskanen . Ottelun avauserä alkoi loimulaisittain lupaavasti, mutta Jukka Tuovisen aikalisä tilanteessa 16-12 herätti vieraat pelaamaan ja Savo nousikin jo tasoihin Jukka Lehtosen ässällä tilanteessa 19-19. Erän aikana Tuovinen vaihtoi kokemusta kentälle, kun yleispelaajat Antti Siltala ja Miro Määttänen pääsivät kentälle. Savo pääsi ensimmäisenä syöttämään eräpalloa, kun Siltala painoi pallon Loimun torjunnan käsistä rajojen ulkopuolelle. Ensimmäinen eräpallo ei tuonut ratkaisua, mutta toinen toi, kun Loimun Pablo Guzman kikkaili keskihyökkäyksen verkkoon. Aaltoileva ottelu Toinen erä oli Loimun näytöstä, joka päättyi tylyihin lukemiin Samuli Kaislasalon ässäsyötöllä. Väinö Rahko ja Karri Sihvonen pääsivät erän aikana vaihdosta mukaan peliin. Ottelu aaltoili voimasuhteiden osalta koko illan ja pitkän erätauon jälkeinen kolmas erä olikin jälleen vieraiden heiniä melko selvin lukemin. Kolmannen erän lopussa Oskari Keskinen korvasi Samuli Kaislasalon Loimun hakkurin paikalla. Neljännen erän alku oli jälleen Loimun hallintaa ja Tuovinen kutsui joukkonsa aikalisälle tilanteessa 13-7. Savo näytti pääsevän mukaan taisteluun erävoitosta, kun Aleksi Kaatrasalo torjui Samuli Kaislasalon iskun kiinni nappaamalla tilanteeksi jo 19-16. Isännät eivät kuitenkaan antaneet periksi, vaan siirsivät ottelun ratkaisun viidenteen erään. –Kysyin kahden erän jälkeen Viktor Lindbergiltä onko hän lyönyt tänään ollenkaan. Hyvä että hän heräsi pelaamaan kolmannesta erästä alkaen. Hän oli tärkeimpiä pelaajiamme tänään, kehui Loimun Christophe Achten . Viides erä alkoi kangerrellen Ratkaisevan viidennen erän alku ei luvannut Loimulle hyvää. Christophe Achtenin aikalisä tilanteessa 0-3 herätti kuitenkin oranssipaidat ja pian oltiinkin tasatilanteessa 3-3. Erän puolivälissä Loimu nousi ensi kertaa johtoasemaan, kun Samuli Kaislasalo rullasi ässän kenttään ja tilanteeksi 7-6. Tämän jälkeen Loimu piti johtopaikan itselleen eikä edes Savon aikalisä tilanteessa 12-9 auttanut enää kääntämään ottelun kulkua. Loimun kolmas ottelupallo päätti taistelun ja aloitti raisiolaisjuhlat, kun Jukka Lehtosen aloitussyöttö leijaili ylitakarajan. –Neljä voittoa putkeen, olen tyytyväinen tästä voitosta. Niinhän sitä sanotaan että kova työ palkintaan. Kolmannessa erässä pelaajani näyttivät vähän väsyneiltä, kun oli neljäs peli kymmeneen päivään. Sanoin heille että voimme huilata vaikka koko viikon, mutta tänään pitää laittaa aivan kaikki peliin. Aloimme neljännessä erässä käyttämään paremmin nelospaikkaamme ja se oli neljännen ja viidennen erän voiton avain, kommentoi Christophe Achten. Savo Volley pyöritti ottelussa runsasta vaihtorulettia, kun Tuovinen haki toimivinta kokoonpanoa. Vaihdosta tulleet Antti Siltala , Miro Määttänen ja Petteri Penttinen piristivätkin ajoittain Savon peliä. Loimun vaihdot rajoittuivat enimmäkseen viime otteluiden tapaan passarivaihtoihin, mutta myös nuoret lupaukset Väinö Rahko ja Oskari Keskinen pääsivät tositoimiin. Ottelun paras pistemies oli Samuli Kaislasalo 23 pisteellään. Kotijoukkueen parhaaksi pelaajaksi valittu Viktor Lindberg tuki hyvin 19 pisteellä. Savo Volleyn hakkuri Eetu Häyrinen teki 17, vaihdosta irti päässyt yleispelaaja Miro Määttänen 16 ja keskitorjuja Aleksi Kaatrasalo 13 pistettä.