Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Rankka vuosi juurrutti Tomi Kouvolan sukutilalle Merimaskuun – Remonttiin myös työ ja elämäntapa

Kun on kymmenessä kuukaudessa menettänyt äitinsä, isoäitinsä, tätinsä ja koiransa sekä samalla tukenut vakavasti loukkaantunutta puolisoaan, alkavat omankin elämän reunaviivat piirtyä selkeämpinä. –Viimeisen vuoden ajan on tapahtunut hirveästi asioita. Se laittaa miettimään, mikä elämässä on tärkeintä. Elämässä on paljon erilaisia kriisejä, joihin ei voi vaikuttaa, kuten se, että läheiset menehtyvät, mutta mietin, miten itse pystyy ottamaan elämän haltuun, miten omasta pienestä elämästä saa eniten irti, Tomi Kouvola pohtii. Vaikea elämäntilanne juurrutti televisiosta tutun sisustussuunnittelijan Merimaskuun satavuotiaalle sukutilalle. Siellä hän on remontoinut puolisonsa kanssa 1940-luvun omakotitaloa pikkuhiljaa jo 12 vuoden ajan. Nyt koti alkaa olla niin valmis kuin vanha talo voi olla. Viime kesänä raisiolaislähtöinen, Rovaniemellä ja Milanossakin opiskellut Kouvola muutti Merimaskuun ”täysin ja pysyvästi”. Sydän on ollut siellä aina. –Nyt olen täällä, missä oikeasti haluankin olla. Sanon aina, että olen merimaskulainen. Korkeintaan silloin, jos joku ei tunne paikkaa, voin antaa myönnytyksen, että asun Naantalissa. Haluan olla tästä pienestä, vanhasta pitäjästä ylpeä. Neljäs polvi satavuotiaalla sukutilalla Tomi Kouvola on sukutilan asukkeja neljännessä polvessa. Isoisoisältä pellot ja pientareet siirtyivät isovanhemmille, Aino ja Eino Kouvolalle . Heidän luonaan Tomi on kyläillyt kapaloikäisestä. Tunneside taloon on vahva, lapsuusmuistot läsnä. –Muistan vieläkin lämpimän tuvan hyvän tuoksun aamulla, kun mamma paistoi puuhellalla kananmunia. Se voin ja valurautapannun yhdistelmä, Tomi hymyilee. Vanhemmat eivät tilalla asuneet, mutta isän kesämökki on niillä sijoilla yhä. Kotona on vietetty myös äidin muistotilaisuus. Kouvola muistelee isänsä järkyttyneen muuttopäätöksestä eniten, metsänperillä mutkittelevaa hiekkatietä kun ei esimerkiksi talvella ensimmäisten joukossa aurata. Tomin mielestä olisi vain ihanaa soittaa jollekin, että ei pääse pois, kun tiellä on lunta. Kummituksetkaan eivät pelota. –Kun muutin tänne ja sytytin ensimmäistä kertaa ruokasalin valot, ne alkoivat välkkyä. Samalla yläkerran makuuhuoneessa alkoi soida herätyskello. Se ei sammunut, ennen kuin otin paristot irti, Tomi virnistää. Ensitöikseen muutettuaan mies käytti samaa naantalilaista parturiliikettä kuin isoisänsä, sattumalta. –Siellä tunnistettiin, että asun Merimaskussa, ja että pappanikin kävi siellä. Hassua, että minut vaan joku vei siihen liikkeeseen. Kotia ei tehdä trendien mukaan Uusi isäntä haluaa vaalia vanhan talon henkeä. Alkuperäinen leivinuuni on yhä käytössä, vanhat takat toimivat. Ruokasalin pöytä ja tuolit ovat olleet talossa aina. Huonejärjestys on pääosin ennallaan. Olohuoneen takan ja katon koristemaalaukset ovat säilyneet. Ne on maalannut Merimaskussa tunnettu koristemaalari Åke Lunden . –Kerrotaan, että hän on vetänyt viivat vapaalla kädellä, mutta tarvittiin kossupullo sitä ennen, Tomi tarinoi. On tärkeää, että koti on silti oman näköinen. Kouvolaa harmittaa se, että yleensä ihmiset pelaavat sisustuksessa varman päälle. Persoonallisuutta pelätään, mutta keskinkertaisuuteen kyllästyy. Sydämestä tehty tuntuu sisustussuunnittelijan mielestä aina hyvältä. Esimerkiksi tilan vanhasta navetasta pelastamilleen tuolinraadoille mies antoi uuden elämän salin paraatipaikalla. –Kotia ei tehdä trendien mukaan, vaan sellaiseksi, että se on itselle hyvä paikka asua. Sekoitan uutta ja vanhaa, designia, itse tehtyä ja entisöityä. Remontissa halusimme kunnioittaa aikakautta ja yksityiskohdat ovat mietittyjä. Siltä ajalta on myös paljon värejä ja kuvioita. Täällä ei ole mitään yksiväristä, silti ilme on rauhallinen. Itsestään on pidettävä huolta Itseään Tomi Kouvola luonnehtii tylsäksi ihmiseksi, jonka haaveet ovat pieniä ja onni arkipäivässä. Parasta on ladata akkuja saariston rauhassa, meren rannalla metsien ja peltojen ympäröimänä. Mies nauttii hiljaisuudesta, pimeydestäkin. Rantasaunasta ja veneretkistä, sienestyksestä ja kasvimaan kuopsutuksesta, peurojen kepsuttelusta pihamaalla. Ystävät ovat aina tervetulleita, ja heitä Kouvola kestitsee kokkipuolisonsa kanssa mielellään. Myös kuntosali ja lenkkeily kuuluvat 46-vuotiaan elämään. Viime talvena mies havahtui siihen, ettei enää jaksa. –Annoin luvan itselleni, ettei tarvitsekaan. Nyt kun olen aloittanut liikunnan uudestaan, huomaan, kuinka paljon se antaa energiaa. Haluan pysyä terveenä, mutta se vaatii työtä. Se ei tule niin, että makaa sohvalla, syö jäätelöä ja juo punaviiniä. Kun tulee ikää, on pidettävä itsestään huolta. Kukaan muu ei sitä tee. Mihin suuntaan seuraavaksi Surutyön ja kaupunkiasunnosta luopumisen vanavedessä sai lokakuun alussa jäädä myös työ turkulaisessa Sisustuksen Koodi -liikkeessä. Minkään kokoista draamaa ei rauhaa rakastavan miehen mukaan lähtöön liity. Ehkä ajatus siitä, kuinka paljon työ enää tekijälleen antaa. Nyt Tomi Kouvola toteaa vain vetävänsä henkeä. –Pohdin pitkään ja päätin, että nyt hengenveto, mihin suuntaan lähden. Tässä nyt sitten pohditaan. Onko tämä sitä, mitä oikeasti haluaa tehdä. Joskus täytyy tehdä tällainen irtiotto. Se tekee ihan hyvää. Paljon isoja asioita, mutta mielestäni olen oikealla tiellä. Television T.I.L.A- ja Pientä pintaremonttia -sisustusohjelmista tuttua suunnittelijaa ja teollista muotoilijaa viedään yhä keikoille asiakasiltoihin, messuille ja rakennusliikkeiden tapahtumiin. Opetustyötäkin on tarjolla. Herkästi innostuva mies ei usko jatkavansa tuumaustaukoa loputtomiin. –Tiedän, etten kauaa jaksa vain olla ja hengittää. Yritän kuunnella itseäni ja tehdä oikeita päätöksiä. Koko ajan on kaikenlaista viritystä päällä ja olen monelle avoimena ammatillisesti. Haluan tehdä tätä työtä, mutta haluaisin löytää uuden vinkkelin ja oppia lisää asioita. Riittävän haastavaa työtä, joka toisi hyvää tyydytystä. Se on varmaa, että kotitilallaan Tomi Kouvola aikoo keikkua niin pitkään kuin henki pihisee. –Olen onnellinen, että saan asua täällä. Yritän nauttia joka päivästä jollain tasolla. Maaliset verkkarit ja reikäiset kumpparit jalassa lampsin ympäri metsää ja ihmettelen asioita. Se on aika voimaannuttavaa. Jos tätä ei olisi, tuntuisi, että juuret olisi revitty irti. Mahdoton ajatus.