Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

"Alkuun piti miettiä, että minkälainen homma tämä on, mutta sitten se lähti rullaamaan" – Naantalissa tanssitaan vanhan ajan iltamissa, joiden takana ovat nuoret lukiolaiset

Perjantai-iltana 9. marraskuuta Naantalin Kristoffer-salissa järjestetään vanhan ajan iltamat. Yleisöä tanssittaa Vanaja-orkesteri, ja paikalla on myös muun muassa Ikiduuri-kuoro. Illan aikana kuunnellaan lisäksi runoja, lukion oppilaan esittämää musiikkia ja Naantalin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Toni Forsblomin puhe siitä, minkälaiselta kaupungin ja sen koulutuksen tulevaisuus näyttää. Tarjolla on tyypilliseen iltamatapaan kahvia ja pullaa – sekä nostalginen kokemus, jollaista ei joka päivä saa. Erikoista näissä iltamissa on kuitenkin se, että tapahtuma on suunniteltu Naantalin lukion valinnaisella yhteiskuntaopin yrittäjyyskurssilla. Kuorot, puhujat, kahvit ja pullat saapuvat Kristoffer-saliin siis lukion toisen vuoden opiskelijoiden ansiosta.  –Vanaja-orkesteri on ainoa, jota me emme hankkineet iltamia varten, vaan sen teki alumniyhdistys, kertoo yrittäjyyskurssin opiskelija Veeti Juhanmäki . Muutoin projekti on ollut opiskelijoiden käsialaa. Teemaksi tosin määrättiin 1950–1960-luku, mutta muilta osin opiskelijat ovat saaneet suunnitella tapahtumaa itsenäisesti. –Alkuun piti hieman miettiä, että minkälainen homma tämä on, mutta sitten se lähti rullaamaan, kun tutustuimme iltamakulttuuriin, opiskelija Eero Ruusumo toteaa. Vanhan ajan tapahtuma ei ollut ainut uusi asia, jonka opiskelijat kohtasivat iltamia suunnitellessaan. Uutta – ja opiskelijoiden mukaan hyödyllistä – oli ylipäätään se, että sai näin suuren tapahtuman järjestää.  –Jos ryhtyy myöhemmin yrittäjäksi, niin tällaisesta projektista on taatusti hyötyä, koska on oppinut tekemään yhteistyötä ja löytämään verkostoja, sanoo opiskelija Otto Mäkelä . Konkreettinen, luokkahuoneen oppikirjoista ulkomaailmaan ulottuva tehtävä saakin opiskelijoilta kiitosta.  –Tällainen tehtävä kehittää sosiaalisia taitoja, kun on pakko ottaa yhteyttä tuntemattomiin ihmisiin ja oppia luottamaan heihin. Mitä enemmän sitä tekee, sitä helpommaksi se muuttuu, Juhanmäki näkee. Niin hyvä, että harmittaa Yksi näkyvä esimerkki opiskelijoiden tähänastisesta työstä on tämä artikkeli, joka syntyi opiskelija Suvi Pirin yhteydenoton jälkeen. Yrittäjyyskurssin opiskelijat nimittäin jaettiin projektin alussa erilaisiin ryhmiin, ja Pirin ryhmä on vastannut muun muassa tapahtuman markkinoimisesta. –Kaikki ryhmät ovat tehneet paljon yhteistyötä keskenään, mikä on entisestään kehittänyt yhteistyötaitojamme, Piri kertoo. Ryhmien kokonaisuus on koostunut esimerkiksi ohjelmaryhmästä ja verkostoryhmästä. Iltamat ovat syntyneet siten, että kaikki ryhmät ovat puhaltaneet yhteen hiileen. –Minä olen toiminut catering-ryhmässä, joka on vastuussa iltamien kahvitarjoilusta. Me olemme tehneet paljon yhteistyötä verkostoryhmän kanssa, opiskelija Elias Virtanen sanoo. Verkostoryhmä on sen sijaan etsinyt tapahtumaa varten sponsoreita, ohjelmaryhmä esiintyjiä. –Olemme myös joutuneet miettimään sitä, mikä olisi hyvä järjestys illan ohjelmanumeroille, ohjelmaryhmään kuuluva Mäkelä toteaa. Iltamien lisäksi yrittäjyyskurssin opiskelijat ovat suunnitelleet uraesittelypäivää, joka järjestetään aikaisemmin samana päivänä ja on suunnattu Naantalin lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoille. –Harmittaa suorastaan, ettei tämä tapahtuma ole kaikille avoin, sillä saimme niin hyvät puhujat tilaisuuteen, Mäkelä toteaa. Uraesittelypäivä pidetään Naantalin lukion auditoriossa, jonka lavalle nousevat kiinteistönvälittäjä, Naantali Resortin liiketoimintajohtaja ja Naantalin kaupungin arkkitehti. He kertovat lukiolaisille omasta urakehityksestään. –Pyrimme valitsemaan sellaisia puhujia, jotka voisivat kiinnostaa opiskelijoita, Piri sanoo. Kaikille avoin alumnitapahtuma, joka järjestetään Kristoffer-salissa Naantalissa perjantaina 9. marraskuuta kello 18.00–20.30. Lapset ja nuoret ilmaiseksi sisään. Tapahtuma toteutetaan sponsoreiden ja lahjoitusten avulla. Tapahtuman teemana on iltamat 1950–1960-luvun hengessä. Ohjelmassa muun muassa Vanaja-orkesterin tanssit, Ikiduuri-kuoron esitys, runoja, kahvitarjoilu ja Naantalin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Toni Forsblomin puhe.