Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

C1-poikien SM-sarjaa: SB Naantali upotti viikinkilaivan

C1-poikien salibandyn SM-sarja jatkui viikonloppuna Naantalissa kahdella kovatasoisella ottelulla, kun vieraiksi saapuivat ensin lauantaina Oulun Luistinseura ja sunnuntaina Erä-Viikingit Helsingistä. SB Naantalin nousujohteisesti edenneen viikonlopun myötä pistepussi karttui lopulta kolmella pisteellä. Ottelussa OLS:aa vastaan kotijoukkueen kompastuskiveksi muodostui avauserä, jossa oululaiset karkasivat tehokkaan viimeistelynsä saattelemana 0-4–johtoon. Vaikka pelitapahtumat kulkivatkin lopun ottelua tasaisissa merkeissä, ei SB Naantali päässyt enää takaa-ajajan asemasta rinnalle, vaan pisteet lähtivät kohti pohjoista maalein 3-8. Lauantaina kärsityn tappion sisuunnuttama naantalilaisryhmä rymistelikin sitten sunnuntaina vastustamattomasti EräViikinkien yli. Molemmat joukkueet olivat alusta saakka liikkeellä raikkaalla jalalla ja ottelun tempo oli sen mukainen. Huolimatta vierailijoiden korkeasta kahden miehen karvauksesta, ja sen ensimmäisen 20-minuuttisen aikana ajoittain tuottamista ongelmista isäntien pelin avaamisessa, pystyivät naantalilaiset maltillisella ja järkevällä pelaamisellaan ottamaan ottelun haltuunsa. Tasaisissa merkeissä pelatun avauserän ensimmäiset maalit merkittiin EräViikingeille, mutta juuri ennen taukoa kotijoukkuekin onnistui vihdoin omassa viimeistelyssään. Toisen erän viikinkipojat viettivätkin sitten merihenkisesti purjeissa, kun SB Naantalin pyörremyrsky teki tuhojaan ottamalla kenttätapahtumat täydellisesti haltuunsa ja iskemällä viisi komeaa maalia vastustajan verkkoon. Tästä myräkästä ei vierailija enää toipunut – naantalilaiset sen sijaan jatkoivat ottelun dominointia kolmen kentällisen voimin ja nautiskelivat sunnuntai-iltapäivän päätteeksi upean ja ansaitun voiton lukemin 11-6. SB Naantalin C1-poikien SM-sarja jatkuu nyt kahdella vierasottelulla Tiikerien ja Karhujen vieraana.