Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

J. Rinta-Jouppi avaa autoliikkeen Plantagenin liiketiloihin

Autoliikeketju J. Rinta-Jouppi Oy laajentaa toimintaansa ensi vuoden tammikuussa ja avaa Turun seudun ensimmäisen toimipisteensä Raisioon. Liiketilat löytyivät Soininkadulta Plantagenin liikerakennuksesta, jossa remontti on jo alkanut. Paikallisjohtaja Marko Hiltunen kertoo, että autoliikkeelle tulee noin 2400 neliötä 4000 neliön rakennuksesta ja loput jäävät Plantagenin käyttöön. Autoliikkeen valikoimiin tulee noin 300 vaihtoautoa. Hiltunen kertoo, että loppuvuoden aikana autokauppaan palkataan automyyjien ja myyntiassistenttien lisäksi myyntiautojen kunnossapidosta ja kiinteistöhuollosta vastaava henkilö. Työntekijöitä on yhteensä noin kymmenen. –Tämä on meidän neljästoista liikkeemme. Turun seutu on vahva talousalue ja potentiaalinen meille autokaupan harjoittamiseen, Hiltunen luonnehtii. J. Rinta-Jouppi Oy:n muut myymälät sijaitsevat Kuopiossa, Helsingissä, Tampereella, Hämeenlinnassa, Kotkassa, Lahdessa, Lappeenrannassa ja Vantaalla. Yrityksen liikevaihto vuonna 2017 oli yli 215 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllistää yli 200 henkilöä. J. Rinta-Jouppi Oy on yksi Suomen suurimmista yksityisistä autokauppaketjuista, jonka juuret yltävät 1950-luvulle asti. Perinteikkään perheyhtiön ensimmäinen autoliike avattiin vuonna 1987 Seinäjoella. Kuluttajien mielessä J. Rinta-Jouppi sekoittuu usein lähes samannimiseen autoketjuun eli Rinta-Joupin Autoliikkeeseen. Yritykset toimivat kuitenkin itsenäisinä.