Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kolumni: Tattina istumisen hyvät puolet

Naista harmitti kun hän kipsi jalassa joutui istumaan yksin linja-auton opaspenkillä, sanojensa mukaan "kuin tatti". Ei päässyt liikkeelle juttelemaan muiden matkaajien kanssa. Energiselle ja ulospäin suuntautuneelle ihmiselle sellainen tattiminen on todellinen piina. Vaan millaista olisikaan se oikea tattina paikallaan istuminen. Sienen todellinen elämä on maan alla, ja maan pinnalle se tunkee vain jalkansa, jonka päälle se pukee lakin. Se yhdistelmä on itse asiassa sienen tornimainen lisääntymiselin. Näitä varsinkin tattien torneja ihmiset mielellään poimivat metsästä matkaansa, paistinpannulleen ja lopulta suuhunsa. Ravitsevaa ja herkullista ravintoahan ne ovat. Epäilemättä tatti syötäväksi joutumisen sijaan jäisi mieluummin paikalleen ja siitä itiöinä ilmaan heittäytyen lisääntymään. Ihmisen pirulainen estää sen. Miltä maailma tuntuisi tatin kokemana? Sekametsässä sen ympärillä taivaita tavoittelevat sitä jopa satoja kertoja pitemmät lehti- ja havupuut. Ei tatti niitä näe eikä kuule, mutta ehkä se tuntee ne, ehkä se haistaa ne tavalla tai toisella. Maagiseksi voi ihminen joka tapauksessa kuvitella tatin ympäristönsä kokevan: Muurahaiset viilettävät ohi, peura voi sorkkia tatin liiskaksi, ja öisessä taivaita tavoittelevassa pimeydessä kuusi viuhtoo havulatvaansa. Nuo ovat vain murto-osa istuvan tatin ympäristön elämästä. Minusta se tattina paikallaan istuminen kuulostaa kyllä kiehtovalta, mutta toki hieman vaaralliselta. Ihmisenäkin paikallaan istuessa kun havaitsee jänniä juttuja: oman korvan natkauksia tai silmälasien painon nenällä. Tatteja saa kaupastakin, eikä siellä tarvitse syyllistyä jalan katkaisemiseen. Samalla reissulla saattaa nähdä kiinnostavan kirjan kuten "Kaikki rahasta - Näin säästin kymppitonnin vuodessa". Takakannen mukaan kirja kertoo siitäkin, miten raha vaikuttaa ystävyyssuhteisiin ja että vaurastuminen on mahdollista jo pienillä oman talouden viilauksilla. Kirja edisti heti vaurastumista, kun tajusi olla ostamatta sitä. Säästötili karttui 22,95 euroa. Vieressä oli toinen houkutteleva kirja: "Lääkkeetön elämä". Vastauksen saa siihen, miten sairauksia voi hoitaa ja ehkäistä liikunnan avulla, hinta 26,95. Jääköön hyllyyn. Näin tuli hetkessä säästetyksi jo puoli prosenttia siitä kymppitonnista. "Kirja edisti heti …vaurastumista, kun tajusi …olla ostamatta sitä.