Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

”Kummitustarinoita on ollut aina, mutta nykyään on helpompi pelotella kuin ennen” – Rannikkoseutu kysyi Turun nettipoliisilta, Friisilän koulun rehtorilta ja Raision seurakunnan nuorisotyönohjaajilta vaarallisesta Momo Challenge -ilmiöstä

Raision seurakunnan nuorisotyönohjaaja Ville Haapakoski ei ole aikaisemmin kuullutkaan Momo Challenge -nimisestä netti-ilmiöstä. –Blue Whale on puolestaan tuttu. Se oli samankaltainen ilmiö ja tuli joskus pari vuotta sitten vastaan netissä, mutten tiedä, että yksikään ohjaamani nuori olisi tehnyt niitä haasteita, hän kertoo Raision seurakuntatalolla. Momo Challenge on vieras sanapari myös Eeva Lahdelle , Haapakosken kollegalle. Se, että lapset voivat altistua järkyttävälle sisällölle älylaitteillaan, ei kuitenkaan tule yllätyksenä. –Kerran seurakunnan kymppileirillä eräs poika näytti jotakin aikuisviihdevideota kaverilleen. Siinä sitä havahtui, että jo 10-vuotiaat voivat katsella sellaista sisältöä älylaitteillaan, Lahti toteaa. Hölmöt teot eivät nekään yllätä. Lahti muistaa omasta lapsuudestaan, ajalta ennen sosiaalisen median haasteita, kuinka muuan poika piiloutui pahvilaatikkoon keskelle tietä ja nosti päänsä ylös vasta sitten, kun auto alkoi lähestyä laatikkoa. –Se, että ennenkin on hölmöilty, ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö tällaiset pelit olisi erittäin huolestuttavia, Lahti huomauttaa. Haapakoski lisää, että myös pelottelu on vanha ilmiö, joka muuttaa alinomaa muotoaan. –Kummitustarinoita on ollut aina, mutta nykyään on helpompi pelotella kuin ennen. Riittää, että näyttää jonkin järkyttävän kuvan älypuhelimestaan, Haapakoski sanoo. "Erilaiset haasteet ovat valtavan suosittuja” Turun nettipoliisi, ylikonstaapeli Riku Sukari tietää, mikä Momo Challenge on. Varsinaista riesaa ilmiöstä ei ole poliisille koitunut, vaikka silloin tällöin ilmoituksia tieliikenteen häiriköistä tuleekin. –Tuollaiset erilaiset haasteet ovat valtavan suosittuja, ja niitä tehdään ilman Momo Challengen tai Blue Whalen kaltaisia nimiäkin. Nuoret esimerkiksi ottavat selfieitä katolla tai makoilevat autotiellä, Sukari sanoo. Ylikonstaapeli huomauttaa, että hölmöjen temppujen tekeminen on pysyvä ilmiö. Uutta on kuitenkin se, että haasteita ja niiden suorituksia levitetään juuri sosiaalisessa mediassa. –Joskus aikaisemmin sanottiin kaverille, että katso, kun kiipeän korkealle puuhun. Nyt näistä haasteista kerrotaan somessa. Huoltajan olisi siitä syystä tärkeää selvittää, mitä lapsi älylaitteellaan tekee. Nuoret itse saattavat pitää vaaralliset ajatukset piilossa. –Pitäisi vaan enemmän kysellä lapsilta, mitä heille kuuluu ja mitä sinne sosiaaliseen mediaan kuuluu. Sitä ollaan helposti muutoin ihan pihalla, Sukari toteaa. –Tällaiset haasteet kun ovat älyttömän vaarallisia, jopa hengenvaarallisia. Onhan se samalla myös rikos, jos häiritsee liikennettä ja aiheuttaa vaikkapa kolarin. Pojat vain hakivat palloa Friisilän koulun rehtori Sari Aaltonen sanoo, että koulun henkilökunta on tietoinen Momo Challenge -ilmiöstä. Rehtorin mukaan Momo Challenge ei kuitenkaan ole ollut millään tavalla pinnalla Friisilän koulussa. –Esimerkiksi pojat, jotka seikkailivat koulun katolla, olivat hakemassa sieltä palloa. Mistään haasteesta ei ollut kysymys, Aaltonen toteaa. Rehtori myös huomauttaa, ettei koulussa saa käyttää kännykkää koulupäivän aikana ja että Mannerheimin Lastensuojeluliiton kouluttaja Paula Aalto on vieraillut koululla puhumassa sosiaalisen median käytöstä oppilaille ja heidän vanhemmilleen. –Kertaakaan ei ole noussut mikään haaste tai Momo Challenge esiin, kun olemme selvittäneet tapauksia koulussa. Herkällä korvalla kyllä kuuntelemme, jos vähänkin sellaiseen viitataan. Se, että huoltajat tietävät, minkälaisilla verkkosivuilla heidän lapsensa käyvät, on Aaltosenkin mukaan erittäin tärkeää. –Selaushistorian tarkistaminen olisi äärimmäisen tärkeä asia. Kännykän käyttöä pitäisi valvoa myös kotona, rehtori toteaa.