Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Rosin pajalla syntyy möhömahaisia enkeleitä ja tonttuja – ”Kun on vähän lapsellinen höpsö, on kiva leikkiä nukkejen kanssa vielä vanhanakin”

–Jos minulla olisi ollut lukuintoa, minusta olisi tullut arkkitehti, sanoo oman kotinsa suunnitellut, sisustanut ja osin rakentanutkin raisiolainen Rositta Mattila . Intohimoisesta kutojasta ja virkkaajasta tuli käsityöyrittäjä. Pikkuhiljaa 1990-luvulta lähtien, ensin sivutoimisesti muiden töiden sekä perheen perustamisen ja hoitamisen ohessa ja lomassa, tänä vuonna ”uudella innolla” päätoimisesti. Neljävuotiaasta asti käsitöitä harrastanut Mattila toteaa olleensa monenmoisissa töissä toimistosta sisustus- ja vaatekauppoihin kahden vuoden putkissa. Kotiakin rakennettiin kaksi vuotta. Rinnalla ovat aina kulkeneet omat maahishenkiset, ”möhömahaiset” tontut ja enkelit. –Aina on elämässä sattunut jotain, että ei ole voinut jatkaa työtä pidempään. Onneksi on voinut jatkaa tätä aina, se on pitänyt virkeänä. Viimeksi vedin pari vuotta MLL:n kerhoa osa-aikaisena, ja kun se loppui, piti päättää, mitä tässä elämässä taas kerran pitäisi ryhtyä tekemään. Huomasin, että on tämä vaan se minun juttuni kuitenkin. Veri veti käsitöihin ja yrittämiseen. Tonttujen varpaita tv:n äärellä Nyt viisikymppisen työpaikka on oman kodin yhteydessä. Käsityöyrittäjyys on työ, harrastus ja elämäntapa. Tonttuja ja enkeleitä syntyy yölläkin. Valikoimiin kuuluu myös muita lahja- ja sisustusesineitä sekä tekstiilejä. Rositta Mattila ei valmista yhtäkään tuotetta kerralla alusta loppuun, koska ei halua tietää, kuinka kauan siihen kuluu aikaa. –Jos rupeaisin laskemaan tunteja, joutuisin lyömään hanskat tiskiin. Tätä ei voi ajatella niin, että tekisi kahdeksasta neljään. Jos katson illalla tv:tä, minulla on sylissä tonttuparvi, jolle teen varpaita. Välillä ahdistaa, että työ on kotona, mutta toisaalta se on kivaa. Vaikka joutuu tekemään hirveän tuntimäärän viikossa, työajat voi valita. Kankaisten, usein trikoisten hahmojen hiukset ovat pellavaa ja vatsat pullollaan vanua. Joka iikalla on luojansa mukaan oma persoonansa. Toista samanlaista ei saa, vaikka haluaisi. –Rakastan kasvoja. Niillä pitää olla ilme. Joskus voi tulla uusia päähänpistoja, mutta yritän pitää saman tyylin. On ihanaa, kun ihmiset tykkäävät niistä. Kun on vähän lapsellinen höpsö, on kiva leikkiä nukkejen kanssa vielä vanhanakin, Mattila nauraa. Kahden aikuisen lapsen äiti viettää aikaa myös koiran kanssa lenkkeillen ja perheen metsäpalstalla Mynämäellä polttopuita hakaten. Hän haaveilee pienestä mummonmökistä ja toivoo vielä joskus löytävänsä aikaa vapaaehtoistyölle. –Olen vähän huolehtijatyyppi, ja MLL:ssä huomasin, kuinka tärkeää on, että on vapaaehtoisia auttajia. Varmaan sitten joskus, mutta pitäisi ensin saada se oma elanto. Päivä kerrallaan.