Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Vain yksi tarjous Rantamakasiinista - Naantali ryhtyy puntaroimaan ostajan asettamia ehtoja

Naantalin kaupunki sai Merimaskun Rantamakasiinista maanantaiaamuna umpeutuneeseen määräaikaan mennessä yhden ostotarjouksen. Naantalin kaupungin kiinteistöpäällikkö Pekka Almin mukaan tarjouksessa on esitetty ehtoja, joita Naantalissa ryhdytään nyt tutkimaan. Tarjouksen sisältö ei ole vielä julkinen. –Tarjous merkitsee neuvottelujen käynnistämistä. Tavoitteenamme on, että ratkaisu kaupasta tehtäisiin vuodenvaihteeseen mennessä, Alm kertoo. Mikäli kauppa jää tekemättä, kaupunki saattaa panna kiinteistön vuokralle. Rantamakasiinia kahdeksan vuotta vuokralaisena emännöinyt Marita "Maikki" Lamberg ei jättänyt ostotarjousta. Hän toteaa olevansa sen ikäinen, että nuorempien olisi aika tarttua paikan ruoriin. Lambergin mielestä myynti-ilmoituksen heikkous oli, että tarjouksen antaja sitoutuu solmimaan 30 vuoden vuokrasopimuksen Naantalin kaupungin kanssa Rantamakasiinin tontista ja Kirkonsalmen vierasvenesatamasta. –Laituri on kunnostettava tuossa ajassa vähintään kertaalleen. Pyytämiemme tarjousten mukaan se maksaa 60 000–100 000 euroa, Lamberg sanoo. Hän toivoo, että kaupat syntyvät. –Minulla on oma lehmä ojassa, sillä kaikki sisällä olevat kalusteet ovat omiani. Mielelläni myisin ne edullisesti jatkajalle. Mikäli uusi omistaja ei halua niitä, meillä on luvassa railakas huutokauppa, Lamberg suunnittelee. Entäpä jos kauppoja ei synny, jatkaako Lamberg vuokralaisena? –Mikäli kauppa syntyy, annan seuraajalle kaiken mahdollisen avun. Jos kauppa jää toteutumatta, keskustellaan sitten Naantalin kaupungin kanssa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että siellä jatkaisin. Vielä on liian aikaista puhua siitä. Lamberg on vuokrannut Rantamakasiinia aina vuoden kerrallaan. Tämä on ollut sekä yrittäjän että Naantalin kaupungin mielestä toimiva ratkaisu. Rantamakasiinin tilat on peruskorjattu tulipalon jälkeen 2011. Rakennuksessa on ravintola- ja näyttelytilat sekä vierasvenesataman palvelutilat. Ravintolassa on 65 asiakaspaikkaa sisällä ja 100 asiakaspaikkaa ulkoterassilla.