Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Perheterapeutti neuvoo: Uusperheessä pitää miettiä, miten saadaan oman näköinen joulu

Uusperheissä joulu on problematiikkaa herättävä ajankohta –En ole koskaan tavannut paria, jonka ei olisi tarvinnut keskustella. Niin meedioita me emme taida vielä olla, pari- ja perheterapeutti Kirsi Heikinheimo totesi Raision kirjastolla torstaina pidetyllä Uusperheen joulu -luennolla. Raisiolaisen sosiaalityöntekijä Katja Kurjenrauman ideasta alkunsa saaneessa Stepping-hankeessa toivotaan, että kaikki saisivat kivan joulujuhlan. Hankkeen väkeä kuuntelemassa oli parikymmentä henkeä. Heistä reilu puolet saapui yhdessä puolisonsa kanssa paikalle. –Vaikka vanhemmat olisivat umpirakastuneita toisiinsa, eivät ne lasten tarpeet siitä mihinkään häviä, hankepäällikkö Elisa Jyllikoski tähdensi. Lapsi haluaa tulla nähdyksi, mutta samaa haluaa myös aikuinen. Monesti uusperheeseen liittyy problematiikkaa esimerkiksi mustasukkaisuuden tai ikävän tunteisiin liittyen. Silloin tunnesäätely on tärkeää. Samalla pitää kysyä niin elämään kuin juhliin liittyen, että mikä on juuri meille riittävää? Uusperheissä ulkopuolisuuden tuntemukset ovat yleisiä. Joulun kohdalla on pohdittava sitäkin, mikä on meidän näköisemme joulu. –Kuinka monelle joulusta tulee mieleen syöminen? Entä kukat, lahjat tai lepo? Entä tunnetila itsessä? Kysyi Kirsi Heikinheimo pareilta, jatkaen, että juuri tunnetilojen jakaminen toiselle on se tärkein seikka. ”Kunnes siitä tulee uusi normaali” Myytit liittyvät isoihin juhliin. Millainen on hyvä joulu, äiti tai perhe, voisivat olla kaikki myyttejä. Heikinheimo ohjeisti, että kannattaa vain tehdä uutta, kunnes omasta traditiosta tulee uusi normaali. –Uusperheissä luodaan myös uusia traditioita: mikä esimerkiksi kertoo, että tämä on meidän perhe? Tärkeää on myös tunteiden purkaminen turvallisella tavalla. Vaikka jokaisella on oma tapansa, ovat lepo, liikunta ja happi kaikille tärkeitä. Heikinheimo jatkoi, että jos muualta tulevat paineet, kuten isovanhempien ja sukulaisen toiveet joulusta ovat oma lisänsä, niin silloin se, mitä työkaluja itsellä on, on tärkeätä. –Parisuhde on uusperheen voima. Se pitää muistaa. Uusperheneuvonta on osa Raision perheneuvolan palvelua ja toiminut jo monta vuotta siellä. Sosiaalityöntekijä Katja Kurjenrauma käynnisti palvelun. Sille on ollut kysyntää. –Kyllä perheneuvolaan pääsee hyvin. Parisuhteen kysymykset ovat yksi yleinen kysymys meille. Toinen on se, kun lapsi oireilee. Sen taustalla on usein perherakenteeseen liittyviä asioita. Kun Kurjenrauma otti yhteyttä Jyllikoskeen, käynnistyi tästä koko Stepping -hanke. Sitten kehitettiin vielä oma sovellus avuksi uusperheiden arkeen. Puhumalla selviää kaikesta Raision luentotilaisuuteen osallistuneet Monica Essen ja Iiro Kinnanen ovat pitäneet jo kuusi vuotta yhtä. –Kaikki kolme lasta ovat minun biologisia lapsiani, ja kun Iirolla ei ole niitä ole, se helpottaa paljon, Monica Essen sanoo. –Meillä on ollut aina tarkat, samat traditiot alusta asti. Lapsemme haluavat viettää joulun silloin samalla kaavalla. Tänä jouluna olemme kaikki viidestään keskenämme. Viime vuonna olimme Thaimaassa lasten kanssa. Samoja ongelmia on, oli sitten ydin- tai uusioperhe. Kaiken avain on avoin keskusteluyhteys. Puhumalla selviää kaikesta. Stepping-hanke (2018-2020) on Suomen Uusperheiden Liitto ry:n kehittämishanke, jonka tavoitteena on edistää haastavassa elämäntilanteessa olevien uusperheiden hyvinvointia ja toimivuutta. Hankkeen aikana kehitetään uusperheille suunnattu mobiiliavusteinen StepApp-valmennus ja koulutetaan valmentajia Raision ja Järvenpään perhepalveluihin. Hankkeen ydinkumppaneina ovat Raision ja Järvenpään perhepalvelut, Opintokeskus Sivis sekä Turun yliopiston TEPE-tutkimusryhmä. Hanketta rahoittaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.