Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Terveyskeskuksen ajanvaraukseen on luvassa lisää vauhtia - Kiireelliset ja kiireettömät asiakkaat ohjataan eri jonoihin

Naantalin terveyskeskuksen johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen joutui tiistaina toteamaan, että uusi puhelinajanvarausjärjestelmä takkusi. Kiireellisiä tapauksia ei pystytty erottelemaan puhelutulvasta toivottuun tapaan. –Järjestelmässä on teknisiä ongelmia. Meillä on help desk -palvelun asiantuntijat auttamassa. Toivottavasti viimeistään ensi viikolla kaikki on kunnossa, Nikander-Tuominen totesi. Jokainen terveyskeskuksen ajanvaraukseen soitettu puhelu päätyi aiemmin yhteen jonoon, jota sairaanhoitajat sekä lähihoitajat purkivat vastaamalla soittopyyntöihin. Tiistaista lähtien terveyskeskukseen soittaneita on ohjeistettu painamaan puhelimestaan tarpeen mukaan numeroa 1 tai 2. Ykköstä näpänneet päätyvät kiireettömien ajanvarausten jonoon, johon kuuluvat muun muassa määräaikaiskontrollit ja lääkärintodistukset sekä -lausunnot. Kakkosta pitää painaa, mikäli vaiva on äkillinen ja se kaipaa hoitoa välittömästi tai seuraavana päivänä. –Kiireellisellä hoidolla tarkoitetaan äkillisen sairastumisen, vamman, pitkäaikaissairauden vaikeutumisen tai toimintakyvyn alenemisen edellyttämää välitöntä arviota ja hoitoa, jota ei voida siirtää ilman sairauden pahenemista tai vamman vaikeutumista, Nikander-Tuominen tarkentaa. Muun muassa kovan rintakivun, hengitysvaikeuksien, tajuttomuuden, halvausoireiden tai äkillisen kouristelun ilmetessä on soitettava hätänumeroon 112. Maanantait ovat jatkossakin ruuhkaisia Terveyskeskuksessa on asetettu tavoitteeksi, että kiireellisen jonon soittopyyntöihin vastataan jatkossa 5-10 minuutin sisällä. Aiemmin terveyskeskus on vastannut soittopyyntöihin 1-2 tunnin kuluessa. Hannele Nikander-Tuominen uskoo maanantaiaamujen olevan jatkossakin ruuhkaisia. Silloin takaisinsoittoajat väistämättä venyvät. Puheluihin vastaavat kokeneet lähi- ja sairaanhoitajat. He haastattelevat soittajaa ja ohjaavat hänet tarkoituksenmukaiseen hoitoon. Terveyskeskuksen henkilökunta toivoo, että uuden puhelujärjestelmän myötä akuuttia hoitoa vaativille potilaille pystytään tarjoamaan aamun ensimmäisiä päivystysaikoja entistä näppärämmin. Aiemman järjestelmän kankeuden vuoksi niitä on jäänyt usein käyttämättä. Sähköisten terveyspalveluiden käyttö yleistyy Kulunut vuosi on ollut Naantalin terveyskeskukselle sähköisten terveyspalvelujen sisäänajon aikaa. Naantalin kaupungin nettisivuilla on linkki sähköisiin terveyspalveluihin. Niiden avulla voi varata ajan laboratorioon, röntgeniin, terveydenhoitajan vastaanotolle rokotukseen tai ompeleiden poistoon, diabeteshoitajan vastaanotolle sekä opiskelijan terveystarkastukseen. Palvelusta voi myös tilata hoitotarvikejakelun piirissä olevia tarvikkeita. Sähköisten terveyspalveluiden tarjontaa on Hannele Nikander-Tuomisen mukaan tarkoitus laajentaa. Ensi vuonna sähköisen ajanvarauksen piiriin otettaneen jotkut neuvolan terveystarkastukset. –Naantalilaiset ovat ryhtyneet kiitettävästi käyttämään sähköisiä palveluita. Raportin mukaan sähköiset ajanvaraukset ovat lisääntyneet meillä joka kuukausi, Nikander-Tuominen kertoo. Tämä tietysti keventää terveyskeskuksen puhelinpäivystäjien työtaakkaa ja lyhentää keskimääräistä takaisinsoittoaikaa. Terveyskeskus kannustaa asiakkaitaan tutustumaan internetissä toimivaan Omakanta-palveluun. Siten esimerkiksi reseptiä uusivien ei tarvitse jonottaa soittoaikaa lääkärille. Omakanta välittää tiedot uusittavasta reseptistä Naantalin terveyspalveluihin, josta ne päätyvät potilaan omalle lääkärille. –Omakanta lupaa, että reseptin uusinta onnistuu kahdeksassa päivässä. Naantalilaisten Omakanta-palvelun käyttäjien ei tarvitse odottaa niinkään kauaa, Nikander-Tuominen kertoo.