Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

”Olen psykiatrinen sairaanhoitaja, mutta tässä työssä en hoida sairaita” – Raision alakouluissa työskentelevä Tiina Håkansson madaltaa kynnystä hakea apua ja muistuttaa, ettei ongelmia ole syytä hävetä

Istun Tiina Håkanssonin , Raision alakouluissa työskentelevän psykiatrisen sairaanhoitajan, työhuoneessa ja kerron pelkääväni kaikkein eniten sitä, että nukun pommiin. –Mikä siinä pelottaa? Håkansson kysyy. Vastaan, että seuraukset. Se, että herään kaksi tuntia myöhässä ja tapahtuu jotakin hirveää. –Onko se todennäköinen seuraus? hän jatkaa. No, eihän se ole. En usko, että esimerkiksi työsuhteeni päättyy, jos satun nukkumaan yhden ainoan kerran pommiin. Silti pelkään, että herätyskellostani eli älypuhelimestani loppuu akku keskellä yötä, eikä mikään herätä minua ennen kuin on liian myöhäistä. –Eikö puhelinta voisi pistää yöksi lataukseen? Håkansson utelee. Kyllä, ja pistänkin, mutta mistä sitä tietää, jos tulee vaikka sähkökatko, eikä laite saa siten virtaa, vaan sammuu ja pysyy kiinni? –Kuinka todennäköistä se on? hän jatkaa. Äärimmäisen epätodennäköistä, myönnän. Pellet pelottivat pari vuotta sitten Tiina Håkansson on työskennellyt jo viiden vuoden ajan Raision alakouluissa psykiatrisena sairaanhoitajana. Kauhistuttavan asian käsitteleminen, niin kuin edellä, on yksi keino, jolla hän parantaa alakoululaisen psyykkistä hyvinvointia ja tekee työtään. –Tarkoituksena on opetella säätelemään ahdistusta. Keskustelen lapsen kanssa siitä, mikä häntä pelottaa, onko pelko aiheellinen ja miten voisi ajatella toisin silloin, kun alkaa pelottaa. Pelot ja kauhukuvat eivät kuitenkaan ole ainoita ongelmia, joiden vuoksi psykiatrista sairaanhoitajaa alakouluissa tarvitaan. Töitä Håkanssonilla riittää kuuden koulun piirissä omien sanojensa mukaan niin, että ”nenä pysyy nippa nappa pinnalla”, ja tehtävät voivat liittyä esimerkiksi lapsen mielialaoireisiin tai nukkumisen ja syömisen häiriöihin. –Jos minulla olisi enemmän aikaa, haluaisin tavata kaikki ekaluokkalaiset heti silloin, kun he aloittavat koulun. Pari vuotta sitten pystyin näin tekemään, ja se madaltaa heti lasten kynnystä tulla juttelemaan minulle, kun olen ollut alusta saakka tuttu henkilö, Håkansson sanoo. Keskusteluissa käsitellään yleisiä aiheita, lähinnä arjen tavallisia ongelmia, kuten ahdistusta, joka voi olla sidoksissa esimerkiksi kaverisuhteisiin. Ahdistusta aiheutuu Håkanssonin mukaan myös sodan ja ilmastonmuutoksen kaltaisista uhkakuvista, ja toisinaan pinnalle nousee lyhytaikaisia ilmiöitä. –Esimerkiksi ne kauhupellet pelottivat lapsia pari vuotta sitten. Useimmiten ongelmia syntyy kuitenkin hankalista kotioloista ja kaverisuhteista. Osalla on myös ahdistusta arvosanoista. Oppilaat siis stressaavat koulumenestystään jonkin verran jo alakoulussa. Tuttu kasvo koulussa Kun Håkansson aloitti psykiatrisena sairaanhoitajana Raision alakouluissa Hyvinvoiva lapsi ja nuori -hankkeessa viisi vuotta sitten, uusi miljöö eli koulu vaati soluttautumista. Hankkeen päätyttyä Raision kaupunki vakinaisti Håkanssonin viran. –Tässä vaiheessa alan jo olla arkipäiväinen osa sitä työyhteisöä. Saatan käydä kouluissa useammin kuin kerran viikossa ja pyrin istumaan mahdollisimman paljon opettajanhuoneissa. Se, miten psykiatrisen sairaanhoitajan työ poikkeaa koulupsykologin tai -kuraattorin tehtävästä, piilee koulun ja perheen välisessä yhteistyössä. Yhteistyö tosin korostuu myös oppilashuoltohenkilökunnassa, sillä esimerkiksi Håkansson tuo lisäarvoa resursseihin toimien koulun ja perheneuvolan tai lastensuojelun välisenä suorana linkkinä. –Minä teen paljon kotikäyntejä. Tarjoan varhaista tukea lievään oireiluun ja toivon, että voin antaa lapsille oppeja, jotka kantavat läpi elämän. Håkansson huomauttaakin, ettei hän varsinaisesti hoida lapsia, vaan opettaa taitoja, jotka vaikuttavat myönteisesti lapsen hyvinvointiin. Hänen titteliään ei ole siis syytä pelästyä. –Olen psykiatrinen sairaanhoitaja, mutta tässä työssä en hoida sairaita, vaan ehkäisen sairauksia ennalta. Psykiatrinen sairaanhoitaja tarjoaa matalan kynnyksen tukea ja luottamuksellista keskusteluapua nuorelle erilaisissa elämäntilanteissa. Psykiatrisen sairaanhoitajan työ painottuu psyykkisten ongelmien ennalta ehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen. Tavoitteena on ehkäistä kasvuun ja kehitykseen liittyvien kriisien sekä erilaisten elämäntilanteiden aiheuttamien kriisitilanteiden vaikeutuminen. Vastaanotolle hakeutumisen syinä voivat olla esimerkiksi mielialan muutos, ahdistuneisuus, perheessä tapahtuneet muutokset tai menetykset sekä erilaiset fyysiset oireet. Lähde: Raision kaupunki