Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Historiaa: Sudet olivat todellinen uhka saariston ihmisille 1800-luvulla – Merimaskun kunta hankki tilallisille ruutia ja ammukset aseisiin

Susikannan muodostuminen rannikolle ja sisäsaaristoon lienee ajankysymys. Näin runsas sata vuotta sitten paikallisesti sukupuuttoon saatettu kanta elpynee nykysuuntauksen mukaan. Varsinkin 1800-luvun tiedossa olevat tapahtumat, johtivat aivan aiheellisesti todelliseen susivihaan. Muut silloisen rannikon pedot, kuten karhu, ilves ja ahma jäivät vaille vastaavaa. Susi oli pitkälti yli 1900-luvun puolivälin ainoa näistä jota ei ollut suojeltu ja siitä maksettiin tapporahaa. Vielä 1800-luvulla sudet muodostivat maassa todellisen uhan niin ihmisille kuin kotieläimille. Susia oli paljon ja niille sopivaa riistaa metsissä vähän. Aihetta todelliseen pelkoon oli olemassa. Erään tutkimuksen mukaan, joka oli tehty vuosien 1710-1881 väliseltä ajalta kaikkiaan 181 ihmistä on joutunut susien surmaamiksi. Näistä on aikuisia ollut 72. Tutkimus on tehty kirkonkirjatietojen pohjalta. Osa lienee kuitenkin saanut suden puremasta raivotaudin ja menehtynyt siihen. Tiedot susien surmaamista lapsista alkoivat yleistyä aluksi Karjalassa ja myöhemmin koko eteläisessä Suomessa. Muutamaa vuotta ennen lounaisen Suomen susiturmia Tampereen ympäristössä pedot raatelivat vuonna 1877 kuusi lasta. Näiden ihmisuhrien lisäksi kotieläimille susien aiheuttamat vahingot olivat mittavia, ollen vielä 1880-luvulla keskimäärin 160 hevosta, yli 700 nautaeläintä ja 5000 lammasta. Taustatietona petojen määristä voidaan selvittää tilastoista mm. tapettujen susien määristä. Niiden mukaan vuosien 1850-1900 välisenä aikana maassa tapettiin noin 9000 sutta. Vasta 1880-luvulla kaatomäärät putosivat alle sadan yksikön vuodessa. Pyyntikuoppia, aseita, susiverkkoja Läheisten korpipitäjien, kuten Laitilan, Mynämäen, Nousiaisten ja Vahdon tapahtumat 1880-luvulla herättivät hysteerisen susipelon myös Merimaskussa ja Askaisissa, joista olen kerännyt asiaan liittyviä tarinoita. Näiden mukaan pelko ihmisiin kohdistuvasta vaarasta koettiin paikkakunnilla aiheelliseksi. Kunnat ryhtyivät määrätietoisiin toimenpiteisiin estääkseen mahdolliset tragediat. Kaikki tilalliset velvoitettiin rakentamaan pyyntikuoppia, hankkimaan räikät ja susiverkot sekä ottamaan käyttöön tuliaseet, mikäli niitä oli. Ruudin ja ammukset kunta antoi ainakin Merimaskussa. Kun susipelko oli todellinen edellä kerrotuista luvuista päätellen ja lähistöllä vuonna 1882 tapahtuneiden surmien johdosta, myös rannikolle ja saaristoon sudet saapuivat sangoin joukoin. Ne aiheuttivat pelkoa niin ihmisten kuin kotieläintenkin turvallisuudelle. Tältä ajalta ovat tiedossa ne määräykset ja toimenpiteet joihin ryhdyttiin. Kuntien toimenpiteet velvoittivat rakentamaan ns. ”sudenkuoppia” varsinkin mantereella olevien kylien liepeille, kun taas esim. Merimaskun kunta määräsi pääsaarelle susilohkot kyläkunnittain. Näiden tuli kevään tullen puhdistaa saariin talven jäljiltä jääneet pedot pois päiviltä, jotta karja voi taas turvallisesti laiduntaa. Rauduisten pellolla oli 7 suden ryhmä Mantereella käytetyin tapa saalistaa susia lienee ollut syötillä varustettu kuoppapyynti. Tällaisia tuntuu olleen monissa paikoin mm. Askaisten kappelissa. Sellaisista on vieläkin maastossa jälkiä ainakin Karvatin ja Mannan kylissä. Lisäksi kuopan paikka on selvillä vielä Merimaskun Rauduisissa. Mahdollisesti myös Rymättylässä ja Livonsaarella on kylät jaettu susilohkoihin, jolloin petojen ajo niemiin helpotti niiden surmaamista. Tällaista Poikon luona tapahtunutta metsästystä muisteli vielä 96-vuotiaana 1961 Rymättylässä elänyt ”Rantalan pappa”, joka pahimpana susiaikana viljeli maata mm. Merimaskun Rauduisissa. Lisäksi hän kertoi vielä vuonna 1892 Rauduisten pellolla nähdyn seitsemän suden ryhmän. Aikakautta kuvaa paikalliseen paikannimistöön jääneet nimet. Tällaisia ovat mm. Susivuori ja Suttensuunketo. Vielä 1920-luvulla kehotettiin Merimaskussa talollisia pitämään susiverkot kunnossa. Miksi sudet sitten tunkeutuivat avoimille seuduille, pois korpimaiden kätköistä? Syy oli yksinkertaisuudessaan nälkä. Saaliseläimet olivat monin paikoin vähissä, mutta niin kuin ihmiset suurina nälkävuosina, hakeutuivat nekin rannikolle kalan toivossa. Kalastajien pyyntipaikoille jättämät syötit ja jätekalat kiinnostivat petoja. On mahdollista että tulevaisuus on samankaltainen. Peurapopulaatio on vahvistumassa saariston alueella.