Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Nainen jätti uimataidottomat 5- ja 8-vuotiaat erityislapset Ulpukan altaaseen ja lähti kahville – sai nyt tuomion heitteillepanosta

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1966 syntyneen naisen 50 päiväsakkoon heitteillepanosta. Tuomio on lainvoimainen, ja vastaajan tuloilla sakkosummaksi muodostuu 1 450 euroa. Nainen toimi Raisiossa erityislasten tukihenkilönä. Lapset olivat hänen hoidossaan yksittäisiä viikonloppuja pari kertaa kuussa, ja tukihenkilösuhde oli ollut voimassa puolentoista vuoden ajan. Tuomittu joutui rikosoikeudelliseen vastuuseen vietyään 5- ja 8-vuotiaat tytöt uintikeskus Ulpukkaan ilman valvontaa elokuun lopulla 2017. Tytöt eivät osanneet uida. Tapaus tuli ilmi, kun vanhempi tyttö kertoi äidilleen uimahallireissusta. Tytön mukaan lapset olivat menneet itsekseen suihkuun ja uima-altaalle. Nuorempi tyttö oli isosiskonsa mukaan riehaantunut, mutta aikuista ei näkynyt paikalla. Lapset lähtivät etsimään naista sanojensa mukaan suihkusta, saunasta ja uimahallin kahvilasta. Väite: Sisältäkin näki altaaseen Lapset saivat neuvokkuudellaan uimahallin valvojan kuuluttamaan naista nimellä. Lopulta nainen tuli paikalle. Naista vastaan nostettiin syyte heitteillepanosta. Syyttäjän mukaan nainen jätti pienet lapset oman onnensa nojaan altaalle ja saapui vaatteet päällä paikalle vasta, kun häntä kuulutettiin. Tuomittu kiisti syytteen ja väitti olleensa uimassa lasten kanssa. Nainen väitti lähteneensä uimisen jälkeen verryttelyasu päällä kahvilaan ja sitten uudelleen uimaan. Hänen mukaansa uimataidottomilla lapsilla oli kellukkeet, ja he olivat lastenaltaassa ja vesiliukumäessä. Nainen käsitti olleensa kahvilassa noin 10 minuuttia ja väitti, että sisältä näki altaaseen tarpeeksi hyvin. Nainen ei kuullut ensimmäistä kuulutusta. Hän väitti syyksi sitä, että oli saattanut kuunnella puhelimestaan musiikkia. Selitys kellukkeista ei menestynyt Uimahallilla ollut todistaja kertoi kuulleensa, kun naista etsittiin. Todistajan omat lapset ihmettelivät, miksi kaksi muuta lasta olivat altaassa ilman valvojaa. Tuomittu väitti olleensa uimassa, mutta kun hän tuli paikalle, hiukset olivat todistajan mukaan kuivat. Heitteillepano on rikos, jossa lapsi tai muu henkilö jätetään avuttomaan tilaan ja alttiiksi vaaralle. Oikeuden mukaan uimahallitapaus noudatteli tunnusmerkistöä. Nainen aiheutti toiminnallaan vaaran uimataidottomien lasten terveydelle. Kahvilasta käsin ei pystynyt käräjäoikeuden mielestä valvomaan lapsia sellaisella tavalla, joka olisi ollut tarpeen. –Vaikka lapsilla olisi ollut kellukkeet, ei se anna aihetta arvioida asiaa toisin, oikeus katsoo. Vanhempi lapsi kertoi äidilleen, että pelästyi tapahtumia. Tyttö sanoi, ettei enää halua uimaan siskonsa kanssa tai tukiperheensä luokse. Tukiperhesuhde loppui tapaukseen. Tuomittu nainen määrättiin maksamaan kummallekin lapselle 1 000 euroa henkisestä kärsimyksestä korkoineen.