Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Koulukiusaamisesta nuorena kärsinyt pastori on opetellut selättämään ujouden ja ottamaan tilan haltuun

Kuusi vuotta sitten Antti Pajunen piti ensimmäisen saarnansa Raisiossa. Kylmä hiki nousi pintaan, ääni hapuili ja sormet heiluivat hermostuksesta. Astuminen kaiken kansan keskipisteeksi oli suuri askel miehelle, jonka toiveammatteja olivat sarjakuvataiteilija sekä elokuvakriitikko. Lapsuudenkodissaan Tampereella Antti ahmi kaikenlaisia kirjoja, muun muassa eurooppalaisen sarjakuvan mestariteoksia kuten Tinttejä. Niiden innoittamana poika piirsi pöytälaatikkoonsa omia sarjoja, joissa vilisi agentteja sekä lännenmiehiä. Koulussa Antti oli luokkansa lukutoukka. Arvosanojen valossa opiskelu sujui hyvin, mutta toisten oppilaiden kanssa oli etenkin yläasteella vaikeaa. –Minulla oli muutama luottoystävä, mutta ei sen suurempaa kaveripiiriä. Olin introvertti pohdiskelija, Antti kertoo. Hyvä lukupää ja nöyrä olemus vetivät kiusaajia puoleensa. Lähes kaikki mitä Antti teki tai sanoi, oli kiusaajien mielestä naurettavaa. Fyysiseksi kiusaaminen ei yltynyt, mutta jälkensä se silti jätti. Omat yläastemuistot palasivat mieleen, kun tuoreella papilla oli edessään ensimmäinen rippileiri. Antti rakenteli mielessään raja-aitoja, joilla torjua nimittelyä ja naureskelua. Ne osoittautuivat turhiksi. Nuoret tykästyivät tamperelaisittain ärrää sorauttelevaan leppoisaan pastoriin, joka oli päättänyt olla oma itsensä. Kannustava palaute vei eteenpäin Kuinka kummassa introvertista pohdiskelijasta kasvoi puhetyön ammattilainen? –En olisi nuorempana voinut ajatella ryhtyväni papiksi, Antti aloittaa. Viehtymys lukemiseen ja kieliin saivat hänet opiskelemaan kielenkääntämistä Tampereen yliopistossa. Valmistuttuaan Antti työskenteli muutaman vuoden käännöstoimistossa ja sittemmin freelancerina. Työpöydälle tuli muun muassa sopimuspapereita, käyttöohjeita ja sarjakuvia. Antti haaveili piirun verran luovemmasta työstä, eli kaunokirjallisuuden kääntämisestä. –Oli kuitenkin vaikea saada jalkaa kustantamoiden oven väliin ja muutenkin seuraavaa käännösprojektia joutui usein odottamaan pitkään, hän kertoo. Omassa kammiossa puurtaminen tuntui Antista aluksi mukavalta, mutta sittemmin yksinäisyys ja töiden vähyys alkoivat tympäistä. Mies teki täyskäännöksen ja päätti hakeutua ammattiin, jossa saisi olla ihmisten ja elämän perusasioiden parissa. Niinpä hän päätyi Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Suunnanmuutos ei tapahtunut yhdessä yössä. Jo Tampereen yliopistossa Antti oli päättänyt hakeutua toisten opiskelijoiden seuraan. Hengellisen heräämisen myötä hän lähti nuorten aikuisten seurakuntapiireihin, joissa uudelle kasvolle annettiin vapaaehtoistöitä. Kohta Antti juonsi kristillisiä opiskelijailtoja. Niissä annettu rohkaiseva palaute kohotti itseluottamusta ja hävitti turhaa totisuutta. –Hengellisellä aspektilla oli tärkeä merkitys rohkaistumiseeni. En ollut omalla asiallani, vaan Jumalan asialla, Antti kertoo. Rohkeus ja palvelu kuuluvat yhteen Kukapa nuori pappi ei vertailisi itseään vanhempiin virkaveljiin ja -sisariin. Niin Anttikin teki. Hänen mielestään toiset puhuivat sujuvammin ja heillä oli enemmän elämänkokemusta. Antti yritti omaksua ihailemiensa ihmisten piirteitä. Pian hän totesi, ettei omaa persoonaa kannata tunkea vääränlaiseen muottiin. Parhaan vinkin hän sai kokeneemmalta kollegaltaan. –Aiemmin kehonkieleni ja sanomiseni oli anteeksipyytäväistä. Kollega neuvoi minua ottamaan rohkeasti tilan haltuun, sillä se on ihmisten palvelemista. Palveleminen on Antin kohdalla avainsana. Se on valtuutus puhua rohkeasti ja kantavalla äänellä. Lisäksi papeilta vaaditaan hyvää tilannetajua. Antti kertoo olleensa aina herkkä, vaikka yleensä tunteet pysyvät ulkokuoren sisällä. Luontainen herkkyys ja opittu rohkeus ovat toimiva yhdistelmä esimerkiksi kotikäynneillä, joilla pastorit kohtaavat yllättäviä tilanteita. Tavattava henkilö voi esimerkiksi osoittautua ennakoitua huonokuntoisemmaksi. Tällöin on tärkeää osoittaa olevansa läsnä vaikka pitämällä kädestä. Kirkollisiksi aarteiksi Antti on huomannut virret ja hengelliset laulut. Ne koskettavat melkein jokaista. Mies myöntää, ettei olisi voinut nuorempana kuvitellakaan veisaavansa virttä toiselle ihmiselle. Uskallus ei yksinkertaisesti olisi riittänyt. –Nykyään ajattelen, että äänellään variskin laulaa, pastori virnistää. Hygge-ilta työpäivän päälle Opiskellessaan teologiaa Antti tapasi puolisonsa Eijan . He avioituivat 2012. Koti on pariskunnalle paikka, missä vietetään hygge-aikaa. Hygge on tanskan- ja norjankielinen sana, jolla tarkoitetaan mukavuuden ja kodikkuuden tunnetta sekä seesteistä mielialaa. Sisimmältään Antti tuumaa olevansa edelleen hämäläinen pohdiskelija, joka tarvitsee työpäivän jälkeen hygge-hetkensä vaimon ja Tilli sekä Timjami -kissojen seurassa. Usein hygge-hetkeen kuuluu joko Simpsons tai Rillit huurussa -jaksojen katselu. Pariskunnan yhteisiä harrastuksia ovat lenkkeily ja suunnistus. Eija suunnistaa silloin tällöin kilpaa. Antti painelee kartan ja kompassin kanssa omaksi huvikseen. Kilpakipinä pääsi sammahtamaan koulun liikuntatunneilla. Antti ajattelee, että hänen taipaleessaan ujosta nuoresta pastoriksi on johdatuksen maku. –Jotkut asiat ovat menneet eri tavalla kuin ajattelin. Jotkut toiveet eivät ole toteutuneet, mutta kaiken kanssa olen oppinut elämään. Jumala haluaa antaa meille tulevaisuuden sekä toivon. Sen olen saanut kokea. Ensi kesänä Antin pappisvihkimyksestä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. Merkittävä vuosipäivä osuu keskelle rippileiriä. –Meillä on mukavia nuoria, joiden kanssa on kiva lähteä leirille. Ehkä siellä olisi pienen juhlan paikka. Ikä 40 vuotta. Valmistui pastoriksi 2009 Helsingin yliopistosta. Aiemmalta koulutukseltaan kielenkääntäjä. Työskentelee Raision seurakunnan pastorina. Perheeseen kuuluu vaimo Eija sekä kaksi kissaa. Asuu Turussa. Tekee kirkollisia toimituksia tarvittaessa ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi, italiaksi, espanjaksi sekä saksaksi. Harrastaa lukemista sekä kuntoliikuntaa. "Nykyään ajattelen, että äänellään variskin laulaa."