Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Konsultti esittää Naantalin kirkolle ledivalaistusta - Keskiaikaisiin rakennuksiin erikoistunut arkkitehti muistuttaa kelmeän valon vaaroista

Naantalin kaupunki pyrkii tekemään Vanhankaupungin rannasta historiallisen sekä nykypäivän sykkeen yhdistävän kokonaisuuden. Siihen liittyy alueen elävöittäminen valolla ja äänellä. Niitä suunnittelevan Veijonen Consultingin Kari Veijosen mukaan olisi hyvä, että Puistotien ja Kirkkopuiston valojen värilämpötilat säädettäisiin yhtenäisiksi. Lopputulos olisi Veijosen mukaan erinomainen, mikäli seurakunta uusisi kirkkoa valaisevat lamput ledeiksi, joiden värilämpötilat voitaisiin säätää yhteensopiviksi Puistotien ja Kirkkopuiston valojen kanssa. Samalla kirkko saattaisi tulla entistä paremmin esiin. Naantalin seurakuntayhtymän talousjohtaja Jorma Koivula suhtautuu kehittämisajatukseen myötämielisesti. Hän muistaa ledeistä puhutun aiemminkin, mutta sopivia lamppuja ei ollut tarjolla. –Niiden valo osoittautui liian valkoiseksi, Koivula kertoo. Parantuneen tekniikan ansiosta sopivan värilämpötilan löytäminen saattaisi jo olla mahdollista. Etuna olisi ainakin sähkölaskun huomattava pieneneminen ja huoltotyön väheneminen. Kari Veijonen painottaa valaistussuunnitelman olevan vielä työpöydällä. Naantalin kaupunki ei ole ottanut siihen kantaa toteutuksen laajuuden tai toteutusajankohdan osalta. Suunnitelmaa esiteltiin naantalilaisille yleisötilaisuudessa marraskuun lopulla. Valaistuksen yhdenmukaistaminen on hyvä lähtökohta Naantalin seurakuntayhtymä turvautuu kirkon kehittämisasioissa asiantuntijoiden apuun. Jorma Koivulan mukaan kirkon ulkovalaistuksen nykyisten värisävyjen löytyminen oli pitkän työn tulos. Keskiaikaisiin rakennuksiin perehtynyt arkkitehti Virpi Tervonen arvelee, että valaistuksen muuttaminen ledeiksi saattaisi olla seurakuntayhtymälle työläs prosessi. Hän pitää kuitenkin hyvänä perusajatuksena valaistuksen yhdenmukaistamista. –Olisi hyvä, ettei kirkossa ja sen ympäristössä olisi kovin paljon eriväristä valoa. Kirkossa on kyse harmaasta kivestä ja osittain tiilestä. Valaistuksen pitää olla sellainen, joka toistaa nämä materiaalit parhaalla mahdollisella tavalla, Tervonen linjaa. Arkkitehti ei tyrmää leditekniikan käyttöä, kunhan se testataan huolella. Kokeilemisen merkitystä painottaa Kari Veijonenkin. Hänestä ledit voisivat olla hyvä vaihtoehto, etenkin jos ledipolttimot pystyttäisiin asentamaan kirkkomaan nykyisiin valaisimiin. Joissakin historiallisissa kohteissa valaistusuudistus on turmellut kokonaisuuden. Esimerkiksi Virpi Tervonen ottaa Jean Sibeliuksen kodin Ainolan. Hänen mielestään kelmeä valo tekee siitä aavemaisen. –Keltaisella valolla syntyy viehättävä tunnelma, mutta sellaisessa ei välttämättä näe kulkea, Tervonen lisää. Haasteita Naantalin kirkkomaalla aiheuttaa runsas puusto. Lehtivihreä vaikuttaa polttimosta säteilevän valon väriin. Lehdettömänä ja lumisena kautena valaisinten valo on toisenlaista kuin vehreänä aikana. Toisissa seurakunnissa on ihmetelty naantalilaisten vanhanaikaisuutta valaistusasioissa. Esimerkiksi suurin osa Raision kirkkoa valaisevista maalampuista on varustettu ledipolttimolla kauan sitten. Virpi Tervonen varottaa kopioimasta valaistusmalleja. –Raision kirkkomaahan vaikuttaa ohikulkutien valaistus. Naantalissa ollaan neitseellisellä alueella rauhallisessa ympäristössä. Valaistus on yksilöllinen asia, Tervonen sanoo. Naantali