Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Työuupumus ohjasi erityisherkän Tanja Aallon kohti oman näköistä elämää

Tanja Aallon askel Luonnonmaan metsässä on kevyt ja vakaa. Kulkijan huomio hakeutuu peurojen poluille, kukkulan takaisiin käppyrämäntyihin, harakan räkätykseen, sydämeen puunrungon muodossa. Tuikkiva katse ja tyttömäinen hymy eivät ilmianna neljästä vuodesta värit vienyttä työuupumusta. Uskoako sitäkään, että vapaana pulppuava puhe olisi herkän jännittäjän näennäistä sosiaalisuutta. Hiljattain pitkältä sairauslomalta palannut naantalilainen kertoo olevansa uupumukselle kiitollinen. Se ohjasi menestyksennälkäisen yrittäjän elämän oikeaan suuntaan. Ei ihan heti, mutta toisella yrittämällä. –Sairastutin itseni tosi pahasti pyrkimällä siedättämään itseäni ruuhkalla, ihmisillä ja kaupungilla, sillä haluamismeiningillä. Olin ajatellut vuosia, että minusta tulee normaali ihminen siihen tehokkuuteen, jos vain siedätän itseäni. Ensimmäisen kerran sairastuessani vuonna 2012 en ymmärtänyt, mitä minulle tapahtuu. Se oli hämmentävää. Toisella kerralla avautui ajatus, ettei minun tarvitse siedättää itseäni enää. Olen herkkä ja that’s it. Humusta luonnon ääneksi Raisiossa pitkään toimineen Verhoilupalvelu Aallon yrittäjä kertoo yrittäjyyden ruuhkahuipussa myös rakentaneensa silloisen puolisonsa kanssa 350-neliöisen omakotitalon Pasalaan ja hankkineensa oman hevosen. –Minuun tarttui sellainen humu ja haluaminen. Halusin isoja asioita ja paljon. Se tie tuli päätökseen. En kuulu sinne ruuhkaan. Erosin vuonna 2015 ja nyt asun ihmisen kanssa, jonka kanssa olen asunut ennen sitäkin. Palasin nuoruuden rakkauteni sekä itseni äärelle. Oli suuri oivallus, että pitää olla siellä, missä tuntuu oikealta. Muutosta vauhditti sittemmin Sastamalaan lajityypillisiin oloihin muuttanut Manteli-hevonen, joka kuljetti omistajansa takaisin opiskelemaan luonnon viisauksia ja hoitomenetelmiä. –Aloin kehittää itseäni paremmaksi ihmiseksi hevoselleni. Sitä kautta alkoi moni yrittäjyyden koukerokin tuntua turhalta. Nyt Tanja elää oman näköistään elämää Naantalin Luonnonmaalla. Hevosystävänsä luona hän vierailee kuukausittain. Verhoilun rinnalle on syntynyt luonnonkosmetiikkaa, luonnonkuituvaatteita, yrttihaudukkeita, perinnekäsitöitä ja luontolähtöisiä kursseja tarjoava Menninkäisen paja. Sitä Aalto pyörittää turkulaisen Osuuskunta Ainovan kautta, mutta valtaosa luomistyöstä sijoittuu Varsinais-Suomen, erityisesti Luonnonmaan metsiin. Tekijän mukaan jokaisessa tuotteessa on tarina, taikaa ja sydäntä, ja niitä myyvät vain raisiolainen Taito-Valpuri ja naantalilainen Luontaistuote Jasmin. Nelikymppinen on löytänyt itselleen sopivan tavan ja määrän tehdä töitä. –Tarvitsen Menninkäisen pajaa siihen, että pääni ja sisimpäni pysyvät tasapainossa. Itseäni palvelee parhaiten, että ei mene liikaa bisneksen puolelle enkä kuormitu. Haluan myös olla luonnon ääni. Luonnon pitää tulla kuulluksi ja nähdyksi itsenään, sen äärellä pitää olla nöyrä. En voi ammentaa luonnosta enempää kuin se riistämättä tai pakottamatta antaa. Siksi ei jälleenmyyjiäkään voi olla enempää, Aalto perustelee. Luonto hoitaa erityisherkkää Erityisherkkyyttään Tanja Aalto kuvaa aistina tai taajuutena, joka poimii kanssaihmisten energiat, tunteet ja tunnelmat. Niitä hän kantaa mukanaan vuorokaudenkin. Kuormaa lisää sähkö, jota Aalto pakenee toisinaan sähköttömään erämökkiin. Lähempänä vastapainoa tarjoaa metsä, koirien kanssa illan tai yön pimeässä patikointi, puunrunkoon nojailu paljasjaloin. Lapsesta asti veneilleelle Aallolle myös meri on lähellä sydäntä. Herkkä Aalto on myös äänille. Ihmisten keskellä kuulee liikaakin ja ostoskeskusten häly on sietämätöntä. Toisaalta, luonnon hiljaisuudessa voi kuulla metsäneläimen hengityksen tai neulasten kahinan muurahaisten ahertaessa. Uusia ihmisiä ja tilanteita jännittävälle, lukihäiriöiselle luonnonlapselle kommunikointi eläinten kanssa on helpompaa kuin ihmisten. Työkseenkin eläimiä hoitanut Aalto kokee luontokappaleiden olevan tietoisempia, viisaampia ja tunneosaavampia kuin ihmisten. –Vaikka välillä puhun paljon, minun on aina ollut vaikeaa tulla ihmisten kanssa ymmärretyksi ja sanoittaa tunteeni oikein. Eläinten kanssa keskustelu on helppoa: syötkö minut, ai et, voidaan olla kavereita, heippa. Ollaan elämän perusasioiden äärellä, Aalto nauraa. Pieni naavatukkainen akka Tarinoita rakastavan, valokuvausta ja kirjoittamista harrastavan naantalilaisen haaveissa on vielä oma näyttely sekä meditatiivisen, herkille ja heitä ymmärtää tahtoville suunnatun kirjan julkaisu. Tekstiäkin metsänkulkija nakuttaa ulkona aina kun mahdollista. –Minun maailmassani olkapäälläni istuu pieni naavatukkainen akka, joka kertoo tulevan kirjan tarinaa. Siinä on Turhamaa, jossa seikkailee erityisherkkä ihmislapsi, joka on vähän omituinen. Hänellä on muun muassa 12 varvasta. Joskus akka herättää keskellä yötä ja kehottaa kirjoittamaan. Enää Tanja Aalto ei kuitenkaan halua fiksoitua mihinkään eikä ”puskea hulluna” mitään, niin että unohtaisi elää. Eniten antaa se, kun saa ujutettua yhdenkin luontoyhteyslangan toisen ihmisen puseroon. –Kun matkan antaa olla seikkailu, sehän on se juttu.