Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Rymättyläläinen kuljettaja ajoi kolarin, jota hän oli pelännyt jo pidemmän aikaa

Rymättyläläisen Anita Haapasalon kotimatka tyssäsi Luonnonmaalla, kun peura hyppäsi oikealta hänen eteensä. Anita Haapasalo on nähnyt vuosien saatossa Rymättyläntiellä lukuisia eläimiä, joten peura- ja hirvikolarin mahdollisuus on pyörinyt hänen mielessään. Viime keskiviikkona puoli seitsemän jälkeen illalla hän oli tulossa kokouksesta Naantalin suunnasta kohti Rymättylää. –Iso peura näytti ikään kuin hyppäävän autoni keulan yli. Se putosi jaloilleen ja jatkoi sitten tien toiselle puolen, Haapasalo muistelee tapahtunutta. Eläin osui katumaasturin nokkaan. Keulan muovisäleiköt menivät rytäkässä säpäleiksi, vasen lokasuoja repeytyi, ja konepelti vaurioitui. Haapasalolle ei tullut rytäkässä ruumiillisia vammoja. Hän kertoo olleensa tapahtuman jälkeen hieman shokissa. –Hätäkeskuksesta todettiin, että poliisit tulevat paikalle. Sitten poliisit soittivat, että he lähettävät hirvimiehet luokseni. He osoittautuivat oikein kohteliaiksi ja osaaottaviksi, Haapasalo kertoo. Hän hämmästelee hirvimiesten taitoa hoitaa tilanne rauhoittavasti ja ammattimaisesti. –Heidän seurassaan tuli hyvä olo. Haapasalo toivoo ihmisten noudattavan nopeusrajoituksia ja pitävän turvavälejä. –Monesti takapuskurissa roikkuu auto. Onneksi tällä kertaa niin ei ollut. Muutoin olisi voinut käydä paljon pahemmin. Kolaripaikalle kiirehtivät Luonnonmaan Hirviseurueen Juhani Vainio ja Unto Eranto . He havaitsivat eläimen pyörähtäneen pari kertaa ojassa. Tämän jälkeen se oli lähtenyt paniikissa metsään noin kolmimetrisillä loikilla. Miehet seurasivat jälkiä jonkin matkaa ja totesivat eläimen tavoittamisen mahdottomaksi. –Eläin voi kulkea kilometrin tai kaksi ja jäädä lepäämään. Luulisin, että se menehtyi jonkin ajan kuluttua. Paikkaa on vaikea päätellä, ennen kuin korpit sen ilmoittavat, Juhani Vainio sanoo. Luonnonmaan Hirviseurueen jäsenille on ehtinyt kertyä valitettavankin paljon kokemusta vastaavista tilanteista. Peurakolaritilaston piikki saavutettiin parisen vuotta sitten. Seurueen jäsenet kirjasivat vuoden aikana 64 peurakolaria. Särkänsalmentien ja Luonnonmaantien risteyksen länsipuolelle rakennetun riista-aidan ja valaistuksen myötä kolarien määrä on vähentynyt. Riista-aidan päässä oleva metsäautotiekin on suljettu puomilla ja nauhoilla. Hirvimiesten mukaan kolarit keskittyvät nyt Särkänsalmentien ja Luononmaantien itäpuoleiseen metsikköön.