Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kirkkovaltuuston uusi puheenjohtaja kaipaa yltiöpäisiäkin ideoita, jotta seurakunnan jäsenkehityksen suunta muuttuisi

Seurakuntavaalien äänestysprosentti oli Raisiossa 9,3, mikä jaksaa kummastuttaa kokoomusta edustavaa Ari Leinosta . Hän ei usko, että ennätysalhaisen luvun taustalla olisi yksinomaan maallistuminen. –Seurakunnassa on vaikka kuinka paljon maallisia asioita. Niiden luulisi kiinnostavan sellaisiakin henkilöitä, jotka eivät piittaa hengellisistä asioista. Otetaan esimerkiksi seurakunnan omaisuusmassa, Leinonen toteaa. Itse hän lähentyi seurakuntaa viime vuoden murheellisten tapahtumien myötä. Leinosen molemmat vanhemmat siirtyivät ajasta iäisyyteen. Se pani pohtimaan monia elämään liittyviä asioita. Aiemmin Leinonen on ollut kirkkovaltuustossa kahteen otteeseen - 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Leinonen pohtii hetken, miten hän aiempaa kokemustaan kuvaisi ja sanoo sitten. –Tuolloin kirkkovaltuustossa aika tuntui pysähtyneen. Valtuustoryhmissä oli yksi, joka piti puheenvuorot. Muut olivat hiljaa. Keskustelu kunniaan Puheenjohtajakaudelleen Leinonen kaipaa keskustelevaa ilmapiiriä. Hän toivoo, että muut asiat -kohdassa valtuutetut innostuvat olemaan aloitteellisia. Kirkkovaltuuston puheenjohtajan mielestä joitakin asioita on hyvä pureskella ennen kokouksia. Hän ei kuitenkaan pidä siitä, että asiat päätettäisiin ennakkoon, ja kirkkoneuvosto sekä -valtuusto olisivat pelkkiä toteamispaikkoja. –Henkilövalinnat ovat oma lukunsa. Ne voidaan ruotia valmiiksi, jottei tarvitse kinastella ja äänestää. Henkilöasioista pitää pyrkiä neuvottelemaan niin pitkään, että kaikki osapuolet kokevat saavansa vähintään kohtuullisen lopputuloksen, Leinonen linjaa. Keskustelevuutta seurakunnan päätöksentekoon on yritetty luoda työryhmillä, jotka otettiin tauon jälkeen käyttöön viime valtuustokaudella. Uusi kirkkoneuvosto tulee todennäköisesti keskustelemaan työryhmien tarpeellisuudesta ja siitä, tarvitaanko jokin uusi työryhmä. Leinonen toteaa työryhmätyöskentelyn olevan lähtökohtaisesti positiivinen asia. Tarpeellisuuden tunnetta ja läsnäoloa Kevään aikana uudet kirkkovaltuutetut työstävät Raision seurakunnalle strategiaa. Ari Leinosen mielestä luonteva tavoite strategiatyölle olisi 12 vuotta jatkuneen seurakunnan jäsenkadon tyrehdyttäminen. –Voisi olla hyvä, että kirkkoneuvosto kävisi ottamassa oppia jostakin seurakunnasta, jossa jäsenkato on selätetty. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja muistuttaa murheellisten lukujen kääntämisen olevan niin iso ponnistus, että siihen tarvitaan monien ihmisten panosta, yltiöpäisiäkin ideoita ja avointa keskustelua. –On mietittävä, miten pääsemme lähemmäs seurakuntalaisia. Olisi tärkeää kokea molemminpuolista tarpeellisuuden tunnetta ja läsnäoloa, Leinonen sanoo. Hyvänä suuntauksena hän pitää Raision seurakunnan asettumista Kauppakeskus Myllyyn. Leinonen kannattaa sitä, että seurakunta tarjoaa toimintaa myös eri puolilla Raisiota esimerkiksi tiloissaan Vaisaaressa, Kokinvuoressa ja Tikanmaalla. Seurakunnissa on jo pitkään haettu säästöjä yhdistämällä toimintoja naapuriseurakuntien kanssa ja ulkoistamalla. Leinonen tuumaa, että näin saatavia hyötyjä voidaan puntaroida, mutta omien kokemustensa perusteella hän ei lähtisi kyseisiä keinoja Raision seurakunnassa käyttämään. –Olen kokenut hyvänä, että kaikki tarvittavat palvelut löytyvät Raision seurakuntakeskuksesta tehokkaasti hoidettuina. Seurakunnan kiinteistömassassa piilee suuria haasteita Raision seurakunta rahoittaa suuren osan toiminnastaan kiinteistöjen vuokratuloilla sekä muiden sijoitusten tuotoilla. Seurakunta omistaa huomattavan osan muun muassa Raision Tasalan kiinteistöistä. Ari Leinosen puheissa on aistittavissa vakava huoli niiden tulevaisuudesta. –Seurakunnassa pitää pohtia, kuinka kiinteistöjen käyttöaste ja kunto saadaan pidettyä riittävän hyvänä. Täytyy myös tutkia, miten nykyiset toimijat kiinteistöissä pärjäävät. Olisi hyvä keskustella siitäkin, pitäisikö joitakin kiinteistöjä myydä. Raisiolaiset tuntevat Leinosen kiinteistönvälitysyrityksen yrittäjänä, joka on ollut niin kaupunginvaltuuston kuin -hallituksenkin puheenjohtaja. Mies toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtajuudesta luopumisen tuoneen niin paljon vapaata kalenteriin, että hän uskalsi ottaa kirkkovaltuuston puheenjohtajan pestin. Sen lisäksi hän toimii Raision seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtajana sekä Raision Vuokra-asuntojen hallituksen puheenjohtajana. Luottamustehtäviä hoitaessaan Leinonen on tottunut yhteydenottoihin, ja niitä hän toivoo saavansa kirkkovaltuutettunakin. Kirkkovaltuuston varapuheenjohtajana on Vesa Parantainen (sd.).