Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Takahuoneesta on edetty juhla-aikaan - Harmonikkakerholla täyttyy 10 vuotta

Naantalin Harmonikkakerho pitää hieman etuajassa 10-vuotisjuhlakonserttinsa. Se on lauantaina 9.3. Kristoffer-salissa, vaikka kerhon ensimmäinen tapaaminen oli Naantalin St1:n takahuoneessa syksyllä 2009 ja ensimmäiset harjoitukset Karvetin koululla lokakuussa. Vuonna 2015 Naantalin Harmonikkayhdistys rekisteröitiin virallisesti. Maaliskuun konsertin kappalevalintoihin ovat kaikki jäsenet päässeet vaikuttamaan. Yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Tapani Rämö on ollut mukana muutaman vuoden. Hänen valintoihinsa kuuluu mm. Pelimannin jäähyväiset -kappale. –Sitä ei ole ennen soitettu. Uusia kappaleita haetaan. Rämön mukaan yhdistys jatkaa seuraavalle vuosikymmenelle vanhaan malliin. Keväisin ja syksyisin pidetään konsertteja ja satunnaisesti esiinnytään siellä täällä. –Tämä on aika pienimuotoista toimintaa, Rämö toteaa. Esimerkiksi ulkomaanmatkoja ei ole tehty. Jäseniä on tällä hetkellä 14, ja viime vuodet kokoonpano on pysynyt aika vakiona. Mannerjoen yritys kokosi soittajia yhteen Vuoden 2009 alussa Viljo Mannerjoki oli perustanut Naantaliin harmonikkojen viritys- ja huoltoyrityksen. Se kokosi paikallisia soittajia, ja kerhoa Naantaliin ideoivat Mannerjoen lisäksi Kari Outinen ja Toivo Jokinen . He soittivat yhdessä Metsäkukkia, ja kommentti ensimmäisen yhteisen soiton jälkeen oli: ”Tämähän oli yllätys, että se meni näinkin hyvin”. Rannikkoseudussa 23.9.2009 julkaistu artikkeli houkutteli mukaan muitakin soittajia. Siinä oli lupailtu lupsakoita soittoharjoituksia kerran viikossa. Kokouksessa St1:llä olivat muistitietojen mukaan Markku Tuokko, Taisto Lassila, Kari Oksanen, Taisto Räsänen, Maija Heino, Aaro Laakso, Kalevi Koskinen, Jarmo Saksi, Paula Mannerjoki, Johanna Liimatta, Keijo Himberg sekä Jokinen ja Mannerjoki. Ohjaajaksi saatiin Johanna Liimatta , ja myöhemmin tämä luovutti opetusvastuut nykyiselle ohjaajalle Elina Ukkoselle . Työväenopiston alaisuuteen Sittemmin yhdistys alkoi toimia Naantalin työväenopiston alaisuudessa. Nykyisin harjoitellaan Karvetin koululla keskiviikkoisin. Kerho viihdyttää lähialueen ihmisiä eri kokoonpanoissa. Useana vuonna yhdistys on osallistunut Veteraanien torisoittoihin sekä Kirkkopuisto soi -tapahtumaan. Yhdistyksellä on nettisivut http://naantalinharmonikkakerho.fi sekä Facebook-sivusto. Sieltä voi katsella valokuvia ja kuunnella videoesityksiä konserteista.