Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Kallis vanhuus - vaihdetaanko vessapaperirulla vai pyyhitkö sormeesi?

Lööpit kirkuvat parhaillaan tarinoita siitä, miten maamme itsenäisyydestä ja vauraudesta huolehtineista kunniakansalaisista onkin tullut pohjasakkaa, joita saa kohdella huonommin kuin vankeja tai turvapaikanhakijoita, joiden taustoista meillä ei minkäänlaista varmuutta. Tarkoitus ei ole nyt luoda vastakkainasettelua, vaan tuoda esiin ne epämuodostumat, joissa yhteiskuntamme tällä hetkellä rypee. Vanhukset, jotka joko puolustivat itsenäisyyttämme ja rajojamme viimeisimmässä sodassa tai uurastivat omalla työllään Suomen yhdeksi maailman kehittyneimmistä valtioista, joutuvat nyt lyhytnäköisen markkinatalouden maksumiehiksi. Pari vuotta sitten kirjoitin, etten millään ymmärrä laskutapaa, miten kunnille kannattamattomasta ja tappiota tuottavasta vanhustenhoidosta saadaan yksityistämällä osakkeenomistajille voittoa tuottavaa liiketoimintaa. Se ei voi tapahtua muuta kuin laatua ratkaisevasti laskemalla ja vanhusten ja omaisten kukkaronpohjia kaivamalla. Pahinta asiassa on kuitenkin se, että tämän hetkinen kauhistuttavan karmea vanhusten kohtelu on täysin laillista. Valviran ohjeet ja huomautukset kaikuvat kuuroille seinille niin kauan, kuin lainsäädännön puitteissa on mahdollista keplotella vanhustenhoitoa mahdollisimman halvalla ja riittämättömällä hoitajamitoituksella. Kuntien luopuminen omasta vanhustenhoidosta on vääjäämättä ajanut vanhustenhoidon kriisiin. Yksityiset tahot saavat hinnoitella hoitonsa miten lystäävät, mikä tarkoittaa sitä, että jos ei hoidosta pystytä maksamaan kuin välttämätön, vanhus pyyhkii sanomalehteen tai pahimmassa tapauksessa jättää pyyhkimättä, koska vessapaperirullan vaihtokin hoitajien tekemänä maksaa lisää, eikä kuulu edullisimpaan palvelusopimukseen. Minusta olisi aivan järkyttävä ajatus omistaa sellaisia osakkeita, jotka tuottaisivat vanhusten kurjuudella. Tai olla sellaisen liiketoimen päättävässä asemassa kahmimassa rikkauksia, joka laiminlyö vanhustenhoitoa vain tuotto silmissään. Vanhusten pitäisi olla joka kunnassa kunniamenoerä, ei pakollinen ja hinnasta laadun kustannuksella leikattava pakkokulu. Kertakäyttöyhteiskunnassa ihmisen arvokin on kertakäyttöinen. Kun tuottavuus loppuu, eläkeläisen ja vanhuksen elämän katsotaan olevan arvoton. Elämä halpa, vanhuus kallis.