Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Useita terveyshyötyjä sisältävä kurkuma kannattaa ottaa vakimausteeksi – Puuroannoksen kuorruttamista runsaalla kanelilla on syytä välttää

Keski-Euroopassa terveysvaikutteisista yrteistä on tullut muotivirtaus. Naantalissa asuva biologi ja eläinfysiologi Rauno Tirri on huomannut vastaavaa innostusta Suomessakin. Lääketieteellistä apua tarvitsevien hän kehottaa kääntymään ennen muuta lääkärien puoleen, mutta perusterveet ihmiset voivat hyvillä mielin käyttää etenkin tunnettuja keittiöyrttejä eli mausteita. Tirri muistuttaa, etteivät ne korvaa monipuolista ruokavaliota eikä kenenkään kannata ryhtyä yhden mausteen suurkuluttajaksi. Silloin mausteesta saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Kurkumasta löytyy useita terveyteen vaikuttavia aineita Kodin maustevalikoiman laajentamisen Rauno Tirri kehottaa aloittamaan kurkumasta. Tieteellisissä tutkimuksissa on havaittu kurkuman ainesosien aktivoivan haimasta erittyviä ruuansulatusentsyymejä ja ehkäisevän eristettyjen syöpä- ja tulehdussolujen toimintaa. Kurkumiinin on todettu alentavan veren kolesteroli- ja triglyseridiarvoja sekä toimivan elimistössä antioksidanttina, joka ehkäisee solurakenteiden hapettumista. Tiedemiehenä Tirri varoittaa suhtautumasta tutkimustuloksiin liian optimistisesti. –Missään nimessä kurkuman kohdalla ei puhuta samanlaisesta tehosta, jollainen on esimerkiksi varta vasten syöpähoitoihin kehitetyillä lääkkeillä. Syöpähoitojen kohdalla on tärkeää myös se, ettei lääkärin määräämää lääkitystä häiritä rohdoksilla, hän sanoo. Tirri tietää joidenkin syöpäsairaiden silti käyttävän kurkumaa tai kurkumaöljystä saatavaa kurkumiinia, vaikka tieteelliset todisteet niiden tehosta vielä puuttuvat. Alzheimerin ja kurkuman yhteys kiinnostaa tutkijoita Pehmeänmakuista kurkumaa hyödynnetään perinteisesti riisi- ja kanaruokien maustamiseen. Mielenkiintoisena Rauno Tirri pitää tilastoihin perustuvaa havaintoa, että kurkumaa suosivat intialaiset sairastavat Alzheimerin tautia huomattavasti vähemmän kuin eurooppalaiset. –Vasta-argumenttina on tietysti helppo todeta, että intialaiset eroavat eurooppalaisista monella muullakin tavalla kuin vain mausteidenkäytön osalta, Tirri tuumaa. Mausteiden terveysvaikutusten osoittaminen ihmistutkimuksilla on hyvin työlästä. Luotettavien kokeiden tekemiseen vaadittaisiin suuri joukko ihmisiä, jotka suostuisivat noudattamaan annettuja ruokaohjeita jopa vuosia. Kurkuma mainitaan jo muinaisten assyrialaisten kirjoituksissa. Vuosituhansien aikana se on saanut luontaislääketieteessä maineen kaikenlaisten sairauksien parantajana. Useimpien tautien kohdalla kurkuman voima on ilmeisesti perustunut lumelääke- eli plasebovaikutukseen. Lumevaikutus on kuitenkin saattanut olla merkittävä voinnin kohentaja etenkin niinä aikoina, jolloin parempia rohtoja saati lääkkeitä ei ole ollut tarjolla. Inkiväärikasveihin kuuluvan kurkuman hyvä puoli on Tirrin mukaan se, ettei kasvin normaalilla maustekäytöllä ole havaittu olevan haittoja. Hyvin runsaasti käytettynä kurkuma ja etenkin puhdistettu kurkumaöljy voivat aiheuttaa herkkävatsaisille närästystä sekä ripulia ja lisätä mahahaavan riskiä. Se ei myöskään sovi sappivaivaisille, verenohennushoitoa saaville henkilöille tai odottaville äideille. Kanelissa haitallista kumariinia Aiemmin Rauno Tirriltä ja hänen sittemmin edesmenneeltä vaimoltaan Seija Tirriltä ilmestyi Naantalin luostarin lääke- ja yrttikirja. Hiljattain kirjakauppoihin tuli Rauno Tirrin ja kasviekologi Marja Vienon kirjoittama Hyvinvointia mausteista - Joka keittiön maustekirja. Uutuuskirjassa on kuvaus 50 yleisimmin käytetystä mausteesta ja keittiöyrtistä. Tirri ja Vieno tarkastelevat niitä kansanperinteen sekä uusimman tieteellisen tutkimustiedon valossa. Kirjoittajat ovat halunneet nostaa terveyttä edistävien vaikutusten rinnalle myös mahdolliset haitat. Vakavasti otettavia haittoja löytyy esimerkiksi kanelista. Muinaiset egyptiläiset hyödynsivät kanelia palsamoidessaan vainajia. Kanelia on käytetty alentamaan verenpainetta ja helpottamaan hengitystä, mutta tieteellistä näyttöä sen terveyttä edistävistä vaikutuksista ei Tirrin mukaan juuri ole. Sen sijaan kanelin haitoista on puhuttu paljonkin, kun sen sisältämän kumariinin todettiin olevan kohtalainen myrkky maksalle sekä munuaisille. Kumariinin on havaittu lisäävän syöpäriskiä näissä elimissä. Tirri kehottaa kanelista pitäviä suosimaan ceyloninkanelia, joka sisältää vain noin kahdessadasosan kumariinia tavallisimmin käytettyyn kassiakaneliin verrattuna. EU on asettanut kanelileivonnaisille turvarajan, jonka mukaan taikinakilossa saa olla enintään 15 mg kumariinia. –Teelusikallinen jauhettua kassiakanelia sisältää noin 10 mg kumariinia. Tämän perusteella leipoja voi laskea turvarajan esimerkiksi piparkakkutaikinalleen, Tirri vinkkaa. Tulevista maustetutkimuksista kiinnostavimpia ovat Tirrin mielestä ne, joissa selvitetään mausteiden kykyä ehkäistä syöpää aiheuttavien yhdisteiden syntymistä paistamisessa, paahtamisessa, grillaamisessa ja savustuksessa. Jo nyt on saatu useita havaintoja siitä, että monet mausteet ehkäisevät merkittävästi haitallisten PAH-yhdisteiden muodostumista ruuassa sen ruskistuksen aikana.