Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Suosion jäljet saavat näkyä poistokirjassa - Perheenäidin mukaan sisältö ratkaisee, kuinka tykätty opuksesta tulee

Raision kirjaston poistokirjamarkkinoilla oli melko vähän aikuisten kaunokirjallisuutta, mutta tietokirjoja sekä lapsille suunnattuja teoksia oli sitäkin enemmän. Tämä sopi Kirsi Virtaselle , joka pitää puutarhanhoitoon liittyvistä opuksista sekä todellisiin tapahtumiin perustuvista kertomuksista. –Poikamme ovat pieniä, minkä vuoksi minulla ei ole paljonkaan aikaa lukea yksin. Senkin aika taas joskus tulee ja aivan varmasti tartun nimenomaan paperikirjoihin, Kirsi Virtanen totesi. Nykyisin Virtasen perheessä luetaan ennen päiväunia ja illan nukkumaanmenoa. Vanhemman pojan suosikkeja ovat Bilteman kuvastot, joista hän katsoo kuvia ja pohtii, mitä koneita on isällä ja mitä löytyy mökiltä. Tämän lisäksi poika tapaa kysellä, mihin mitäkin laitetta käytetään. –Samantapaisella kaavalla minäkin luen puutarhakirjoja, Kirsi Virtanen naurahti. Perheenäidin mielestä tärkeintä kirjojen lukemisessa on sen rauhoittava vaikutus niin lapsille kuin aikuisillekin. Raision kirjastossa teoksia päätyy poistoon sitä mukaa, kun kokoelma uudistuu. Jos tietystä kirjasta on useita tarpeettomia kappaleita, ylimääräiset voidaan panna poistokirjahyllyyn. Kirjastonhoitaja Päivi Kaunisto kertoo, että etenkin lastenkirjojen sivulla suosio näkyy melko nopeasti. –Niihin tulee helposti käytön jälkiä. Kuluneet kirjat panemme poistomyyntiin, Kaunisto selittää. Kulumajäljet eivät ainakaan Kirsi Virtasta haittaa. Hänen mielestään kirjan kierrättäminen on niin kauan järkevää, kun sivut ovat tallella. Viime kädessä kirjan sisältö ratkaisee, pitävätkö perheenjäsenet teoksesta. Raision kirjaston poistokirjamarkkinat jatkuvat vielä lauantaina 9.2. sekä maanantaina 11.2. Poistokirjapöydille tulee uusia teoksia sitä mukaa, kun pöydät tyhjenevät.