Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Alakoululaisenankeeta: Vaisaaressa sisäilmaoireilua, korjauksiin ryhdytään taas kesällä

Vaisaaren koulun henkilökunta ja oppilaiden vanhemmat saivat torstaina koulun sisäilmaryhmän tiedotteen kesällä edessä olevista sisäilmakorjauksista, joihin rakennusten tutkimisen perusteella on päädytty. Tietoja oli käsitelty koulun sisäilmaryhmän kokouksessa tiistaina. –Ryhdyttäisiin mielellään heti hommiin, mutta työstä aiheutuva melu on sitä luokkaa, ettei pystytä koulutoiminnan aikaan tekemään, sanoo talotekniikan asiantuntija Reijo Vasama Raision kaupungilta. Hän on Vaisaaren koulun sisäilmaryhmän puheenjohtaja. Henkilökunnalla oireita Sisäilmasta johtuva koulun henkilökunnan oireilu on Vasaman mukaan jonkin verran kasvamassa. –On 8-9 henkilökunnan jäsentä, jotka joissain päin koulua kokevat oireita, Vasama sanoo. Oppilaiden oireilusta on tullut yhteydenottoja vain harvakseltaan. –Alakoululaisenankeen puoleisesta seinästä on löytynyt kosteusvaurioihin viittaavia mikrobeja. Suora syy-suhde-seuraus oireisiin on aika vaikea osoittaa, mutta korjaustoimenpide on selvä: poistetaan vaurioituneet materiaalit. Koulussa muutoksia Koulussa on jo tehty muutoksia oireilujen vuoksi. Opettajanhuoneen kulmaukseen on sermein erotettu alue opinto-ohjaajien työtilaa varten varten. Esimerkiksi opinto-ohjaaja Antti Kaasalainen muutti sinne alakerrasta tammikuussa, mutta ajoittain hän sen jälkeenkin työskennellyt entisissä tiloissa. Kaasalainen on yksi niistä, joka on tehnyt sisäilmailmoituksen. –Kurkun ärsytystä, silmien kuivumista, ääni tuntuu lähtevän pitkän päivän päätteeksi, kuvailee Kaasalainen oireita, joita hän oli saanut alakerran tiloissa. –Oireet ovat lieventyneet tässä, sanoo Kaasalainen opettajanhuoneen kulmauksessa. Vaisaaren koulussa Kaasalainen on ollut töissä vuodesta 2015, ja vuosien mittaan Kaasalainen arvioi oireiden ehkä hiukan pahentuneen. Vaisaaren koulun rehtorin Janne Ahlqvistin näkemys on, että rakennuksen käyttöikä alkaa olla loppupäässä. Koulu on valmistunut 1967 ja sen laajennus 1977. Peruskorjaus on tehty 1990-luvulla. –Koulun näkökulmasta nyt korjataan rikkinäistä, Ahlqvist sanoo. Hän toteaa, että kun murheita on löytynyt, niihin on reagoitu nopealla aikataululla. Korjauksia vuosittain Vaisaaren koulun sisäilmaryhmä perustettiin syksyllä 2014, ja sisäilmaan liittyviä korjauksia koulussa on tehty tällä vuosikymmenellä joka vuosi. Koko koulurakennuksessa tehtiin kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus viime kesänä, ja sen tulokset kaupunki sai marraskuussa. Korjaussuunnitelmien on määrä valmistua helmikuun viimeisellä viikolla, mutta remontin pääpiirteet ovat selvillä. –Ei se ihan pienikään ole, muotoilee Vasama vastauksensa kysymykseen remontin laajuudesta ja täsmentää, että se tehdään mitä kesän aikana pystytään. Alakoululaisenankee on kevyenliikenteenväylä, joka kulkee koulun idänpuoleisen pitkän seinän vieritse. Ykköskerroksen ikkunoiden alapuolinen ulkoseinän tiilimuuraus, sokkelin ulkokuori ja lämmöneristeet uusitaan. Toisen kerroksen fysiikka- ja kemianluokan ulkoseinän paikallinen vaurio on tarkoitus korjata. Ensi kesän remonttiin on varauduttu talousarviossa 250 000 euron summalla. Talousarviota syksyllä tehtäessä ei ollut tietoa korjausten laajuudesta. Teknisen työn siiven mahdollisen peruskorjauksen tai uudelleenrakentamisen suunnittelu voidaan aloittaa vasta kun sivistyskeskuksen valmistelema palveluverkkoselvitys on hyväksytty.