Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Raision kirjastossa näyttely unohtuneen sarjakuvapiirtäjän elämäntyöstä

Taiteilija Hjalmar Edward Löfving (1896 – 1968) kuuluu suomalaisen sarjakuvan ja animaation pioneereihin. Hän oli ällistyttävän tuottelias. Tunnetuimman sarjakuvansa Olli Pirteän (Sirkka-lehti 1926–1945) lisäksi Löfving piirsi eri lehtiin Pörröpää-Iivaria, Pekka Pontevaa, Tommi Typykkää, Mikko Tarmokasta, Pompusta ja Nököä. Sarjakuvamuseo on tuottanut kiertonäyttelyn Löfvingin elämästä ja tuotannosta. Näyttely on esillä 15.-28.2. Raision Kirjastotalon Aulagalleriassa. Kirjallisen ja kuvallisen aineiston ohella näyttelyyn on saatu Kansallisen audiovisuaalisen instituutin filmiarkistosta digitoitu lastenfilmi vuodelta 1964, jossa Löfving esittää Setä Pim-Pom -hahmoaan. Löfvingiltä on säilynyt useita mainosfilmejä ja myös varhaisin selluloidi-tekniikalla valmistettu suomalainen animaatio, kolme minuuttia pitkä Muutama metri tuulta ja sadetta (1932). Hyväntuulisten ja viivaltaan persoonallisen pyöreiden animaatioiden ja sarjakuvien lisäksi Löfving piirsi runsaasti kuva-arvoituksia lehtien tehtäväsivuille, esiintyi Suomen ensimmäisissä lasten televisio-ohjelmissa ja kiersi ympäri Suomea tapaamassa lapsia Säästöpankin Lipas-setänä.