Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Vanhuspalveluihin panostaminen on arvovalinta

Vuonna 2013 voimaan tulleen ns. vanhuspalvelulain mukaan vanhusväestön kuuluu saada korkealaatuisia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Vastuu niiden järjestämisestä on kunnan. Kunta voi järjestää niitä itse tai ostaa ne joltain ulkopuoliselta. Suomen Akatemian tutkijoiden mukaan ko. laki ei ole saavuttanut tavoitteitaan, vaan on jäänyt lähinnä puitelaiksi, joka ei ohjaa yksityiskohtaisesti. Laki julkisten palvelujen kilpailuttamisesta, joka ohjaa kunnan hoito- ja hoivapalvelujen ostoa, on sen sijaan otettu vakavasti. Suomi panostaa vähemmän voimavaroja vanhustyöhön kuin muut pohjoismaat. Suomi käyttää 1,6 prosenttia BKT:sta vanhustyöhön ja esimerkiksi Ruotsi 2,2 prosenttia. Jos verrataan miten paljon euroja henkilöä kohti yli 65-vuotiaisiin käytettiin vuonna 2017, tilasto ei Suomen kannalta näytä kovin hyvältä: Norja käytti 60 400 euroa, Tanska 39 300 euroa, Ruotsi 38 800 euroa ja Suomi 23 200 euroa. Meillä on myös vähemmän hoitajia hoidettavaa kohti kuin muissa pohjoismaissa. Keskustelu vanhustenhuollosta käy kuumana ja pohditaan mitä hoiva maksaa. On kuitenkin unohdettu se seikka, että vanhus itse maksaa suuren osan hoivastaan itse. Jopa 85 prosenttia iäkkään ihmisen kuukausituloista menee hoivaan. Siksi hoivan tulisi lähteä käyttäjän tarpeesta – myös silloin kun suunnitellaan kunnan hoivapalvelujen rakennetta. Viime aikoina päivän valoon tulleet hoidon ja hoivan epäkohdat ovat järkyttävät ja tuomittavat. Huonoon hoivaan on monta syytä: yksityiset hoivafirmat eivät tuota sovittuja palveluja; kunnat eivät tarpeeksi panosta laatuun palvelujen kilpailuttamisessa; laadun valvonnassa on puutteita; henkilökunnan mitoitus on riittämätön ja uusien hoitajien rekrytointi vanhustyöhön on aina vain vaikeampaa. Meidän on siksi panostettava moniin asioihin, ei ainoastaan henkilökunnan mitoitukseen. Hoitokustannukset korreloivat vahvasti väestörakenteen kanssa: mitä vanhempi väestö sitä korkeammat kustannukset. Tämä tosiasia ei voi olla uusi asia päättäjille – ei myöskään meidän maassamme. Suomessa on uskallettava tehdä päätös että vanhustyöhön lisätään voimavaroja, vaikka se maksaakin. Tämä on arvovalinta. Sote – uudistus ei yksin korjaa tilannetta. Mielestäni vanhustyön tulisi olla kunnan vastuulla koska kunta tuntee parhaiten asukkaansa. Jättimäiset organisaatiot ei niinkään. Meidän tulisi huomioida ja seurata Tanskan tilannetta. Tanska siirtää tällä hetkellä hoidon järjestämisvastuun maakunnista takaisin kunnille. Tarvitsemme ehdottomasti lisää käsiä hoivaan. Meidän tulee taata että perushoivan, kuten ruoan, hygienian ja lääkkeiden saanti hoidetaan. Yhtä tärkeää on että huomioidaan vanhusasiakkaiden virikkeiden tarve. Nämä kuuluvat jokaisen ihmisen perusoikeuksiin – myös silloin kun ihminen vanhenee. Tämän tulee olla meidän kaikkien sydänasia.