Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Lisää lentopalloa seudun kouluihin vapaaehtoisvoimin

Lentopallovalmentajat ovat huolissaan nuorten lentopalloilijoiden harrastajamääristä. Laji ei ole se helpoin ja nopein oppia taitojen osalta, joten sen opettaminen kouluissa vaatii opettajilta paljon. Itse vuonna 1974 Raision Loimun junnuissa lentopalloharrastuksen aloittanut, nykyään jo monta kymmentä vuotta lajia valmentanut Tapio Rantala on halunnut asiaan muutosta jo pitkään. –Olen miettinyt jo vuosia, miten lajin pariin saisi enemmän nuoria ja samalla lisätä lasten liikuntamääriä. Nyt aika oli otollinen ja Loimun junioritoiminnasta vastaavatkin lähtivät mukaan rakentamaan toimivaa konseptia, iloitsee Rantala. Koululentisliiga starttaa ensi maanantaina neljässä alakoulussa Raisiossa, Naantalissa ja Maskussa. Kyseessä on pilottikokeilu, johon aluksi valittiin kouluja mukaan. –Toiveena on, että myöhemmin Koululentisliiga voisi toimia kaikissa lähiseudun kouluissa Turkua myöden. Tietääkseni vastaavaa konseptia ei ole Suomessa kokeiltu aiemmin, mutta sellainen kutina kyllä on, että tästä voisi kehitellä vaikka valtakunnallisen jutun, tuumii Rantala. Koululentisliigan tavoitteena on siis opettaa lentopalloa alakoululaisille enemmän, mitä koulujen normaalien liikuntatuntien aikana on mahdollista. Toiminta tapahtuu koulupäivän jälkeen kerran viikossa kuuden viikon ajan ja huipentuu huhtikuussa eri luokkien väliseen lopputurnaukseen. Ilmainen kerhotunti kerran viikossa ja taitojen opettelua onnistumisten kautta Toiminta on suunnattu 1.-4. -luokkalaisille ja kestää kerrallaan yhden tunnin koulupäivän jälkeen. Projekti toteutetaan vapaaehtoisvoimin sekä Loimu Juniorit ry:n opetusministeriöltä saaman 2-vuotisen rahoituksen turvin. –Loimu Juniorit on mukana hankkeessa käynnistämässä tätä pilottikokeilua, tarjoamalla valmentajia vetämään ilmaista kerhoa koululaisille sekä toteuttamassa seurayhteistyötä Maskun Katajan kanssa, luettelee Timo Murtojärvi , joka toimii Loimu Juniorit ry:n puheenjohtajana. Loimun vastuulla on myös lopputurnauksen järjestäminen 10.4., jonne Murtojärvi toivoo mukaan myös koululaisten vanhemmat tutustumaan lajiin ja näkemään lasten kehittymisen liikunnassa. Junioreita Loimulla on tällä hetkellä 150. Murtojärven mukaan lisää harrastajia kaivataan niin pelaaja- kuin vetäjäpuolellekin. –Koulun jälkeen tapahtuvassa toiminnassa harjoitellaan lajitaitoja sellaisilla välineillä, jotka sopivat mukana olevien oppilaiden ikäisille. Normaalin lentopallon sijaan käytämme pehmopalloja ja muita välineitä joiden avulla pienetkin oppilaat saavat varmasti kiinnostavan kokemuksen lentopallosta, kuvailee Rantala. Lajiharjoitteiden lisäksi harjoituskerroilla hiotaan myös pelisääntöjä pelien muodossa. Lopputurnauksessa oppilaat pääsevät sitten näyttämään, mitä kuuden viikon aikana ovat lajista oppineet. Raisiossa pilottikokeilussa ovat mukana Friisilän ja Kerttulan koulut, Naantalissa Karvetin koulu ja Maskussa Lemun koulu. Harjoituksia vetävät Rantalan lisäksi Heidi Tattinen, Laura Nieminen ja Silja Ranta. Loimun junioritoiminta on mukana Koululentisliigan toteuttamisessa. Harrastajia kaivataan lisää, jotta Suomi pysyy maailman huipulla jatkossakin.