Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Uusi käänne Teersalon maalausjupakassa: Vanha ilmakuva johti viranomaisia harhaan, asia palautetaan uuteen käsittelyyn

Naantalin ympäristö- ja rakennuslautakunta asetti tammikuun lopulla uhkasakon Teersalossa toimivalle Rantaklubille, koska rakennus oli maalattu ilman lupaa punaisesta siniseksi. Uhkasakon suuruus on 2000 euroa, minkä lisäksi viikoittain kertyvän juoksevan sakon suuruus on 200 euroa. Ensi viikolla kokoontuvalle lautakunnalle esitetään tämän päätöksen poistamista ja asian palauttamista rakennusvalvontatoimiston valmisteltavaksi. Asiaa selvitettäessä kävi ilmi, että vanha ilmavalokuva on saattanut harhauttaa rakennusvalvontaa päätöksenteossa. Ilmakuvasta näkyy, että naapurikiinteistön teollisuushallit ovat punaisia. Ne on kuitenkin luvallisesti maalattu harmaiksi jo vuonna 2012 myönnetyn toimenpideluvan perusteella.