Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Raision muuttotappio 7 vuodessa yhteensä 850 henkilöä – Yksi selitys löytyy tutkimalla vuokra-asuntomarkkinoita

Raision kaupungin konsernijaosto tarkastelee maanantaina Raision väkilukukehitystä viime vuodelta. Kovin hyviä uutisia ei ole kerrottavissa. Raision kokonaisväkiluku väheni Tilastokeskuksen julkaisemien ennakkotietojen mukaan 36 henkilöllä. Väkiluku on nyt laskenut viisi vuotta putkeen. Asukasluku on nyt 24 198 henkilöä. Pääosan luvuista selittää kuntien välinen muuttoliike, joka on ollut Raisiolle tappiollista vuodesta 2012 lähtien. Muuttotappiota on kertynyt yhteensä 850 henkilöä. Ainoan poikkeuksen tekee vuosi 2016, jolloin muuttovoittoa kertyi 21 asukkaan verran. Konsernijaostolle esiteltävästä katsauksesta käy ilmi, että viime vuonna suurinta väestönlisäys oli Turussa (+1995), Kaarinassa (+374) ja Liedossa (+235). Naantalissa väestö kasvoi 71 hengellä, mitä siivitti muuttovoitto. Luonnollinen väestönlisäys on ikääntyvässä Naantalissa miinuksella. Raisiossa on tästä joukosta ainoa, jossa väkiluku on pienempi nyt kuin vuonna 2010. Maahanmuutto on lisännyt asukasmäärää Raisiossa viime vuosina. Nettomaahanmuutto oli viime vuonna 65 henkilöä. Niin sanottu luonnollinen väestönlisäys oli Raisiossa miinuksella 38 asukasta. Vuonna 2017 Raisiossa koettiin pienimuotoinen babybuumi, joka nosti luonnollisen väestönkasvun plussalle 25 asukkaan verran. Viime vuonna syntyneiden lasten määrä putosi jälleen kahdensadan tietämille eli samalle tasolle kuin 2016. Muutos on iso, jos sitä vertaa 1990-luvun tilanteeseen. Silloin Raisiossa syntyi useina vuosina yli 300 lasta. Raision väkiluku notkahti lähes 200 hengellä vuonna 2014. Tuolloin rysäystä selitettiin vanhojen vuokrakerrostalojen purkamisella Ihalassa. Vuokra-asuntojen niukkuus voi selittää osin myös Raision väestökehityksen tämänhetkistä vaisuutta. Kun asuntoja ei ole tarjolla, moni ei Raisioon voi muuttaa, vaikka halua olisi. Esimerkiksi Vuokraovi.com -palvelussa on Raisiossa tällä hetkellä tarjolla vain neljä pitempiaikaiseen asumiseen tarkoitettua asuntoa. Niistä edullisimman vuokra on 740 euroa kuukaudessa. Naantalissa ja Kaarinassa asuntoja on tarjolla noin 20 ja Turussa yli 500. Liedossa ei vapaita vuokra-asuntoja juuri ole Vuokraovi.com:issa. Omistusasuntoja ja asumisoikeusasuntoja Raisiossa on myynnissä melko paljon. Selityksiä muuttoliikkeen suunnasta on haettu myös talouden taantumasta ja väestönkasvun keskittymisestä ylipäätään keskuskaupunkeihin. Samansuuntainen ilmiö on havaittu myös Tampereella, mutta siellä ei keskuskaupungin osuus muuttoliikkeestä ole niin suuri kuin Turun seudulla. Uusia asuntoja rakennetaan Raisioon kuitenkin reipasta tahtia, minkä pitäisi helpottaa asuntopulaa ja nostaa väkimäärä nousuun. Maanantaina konsernijaoston käsittelyssä on TA-Asumisoikeus Oy:n suunnitelma rakentaa 36 rivitaloasuntoa Pellonraivaajakadulle. Kadun toisessa päässä uusia asumisoikeusasuntoja urakoi parhaillaan Mangrove. Kysyntää vauhdittanee myös hyvä työllisyyskehitys: Joulukuussa Raision työttömyysaste oli 7,9, kun vuotta aiemmin se oli 9,3. Vuokraovi.com ja Rannikkoseutu ovat osa Alma Mediaa. Raision asunto-ohjelmassa tavoitellaan vuosittain 200 uuden asunnon rakentamista. Näistä omistusasuntoja olisi 70 prosenttia, vuokra-asuntoja 25 prosenttia ja asumisoikeusasuntoja 5 prosenttia. Asuntomuotojakauman ylläpitämiseksi Raision vuokra-asunnot lisää asuntokantaansa rakennuttamalla uusia vuokra-asuntoja. Yhtiö voi monipuolistaa asuntotarjontaansa erikoiskohteilla tai yksittäisillä asuntohankinnoilla. "Muutos on iso, jos sitä vertaa 1990-luvun tilanteeseen."