Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Talven riemua Taattistenjärvellä

Vuodesta 2006 asti Merimaskussa Taattistenjärvellä järjestetty koko perheen tapahtuma veti tänä vuonna ennätysmäärän väkeä. Makkaran, mehun ja nokipannukahvin menekki oli Merimaskun Omakotiyhdistyksen puheenjohtajan Seppo Ansamaan mukaan huikea. –Tarkkaa määrää ei pysty arvioimaan, mutta varmasti ainakin 300 henkeä on käynyt. Makkaraa piti hakea kesken päivän lisää, Ansamaa iloitsi. Talvet eivät ole veljiä keskenään. Tällä kertaa lasten hiihtokilpailuja ei voitu järjestää, sillä latua ei lumen vähyyden takia saatu tehtyä. Järven jää oli kuitenkin tarpeeksi paksua napakelkalle, joten vauhdin hurmaa ei tapahtumasta puuttunut. –Perhetapahtuma tehdään talkoilla. Me hoidamme sen liikunnallisen puolen. Hiihtokilpailujen sijaan olemme tehneet tällä kertaa pellolle temppuradan. Ratsastaa voi joko keppihevosille tai ihan oikeilla poneilla. Perheen pienimmille on tarjolla varjoleikkiä, kertoi Merimaskun Ahdon puheenjohtaja Maarit Lineri . Perinteeseen kuuluu myös se, että lapset, tai miksei aikuisetkin, saavat nikkaroida linnunpöntön kotiin vietäväksi. –Laskin tuossa, että 55 pönttöä alkaa olla valmiina. Enemmän kuin koskaan, totesi Taattisten Tilan emänä Karin Aaltonen . Seela Järvi naputteli pöntön pohjaa paikalleen ukkinsa Jouko Haarasen avustaman. –Toivoisin, että tähän tulisi asumaan västäräkki tai talitintti. Me laitetaan se ukin pihalle, Seela kertoi. Tasapainotaiturit Vilma ja Veeti Ojala pärjäsivät hienosti nauhalla kävelyssä. Ylemmästä nauhasta pidettiin kiinni samalla kun alemmalla liikuttiin sivuttain. –Kaikki on ollut tosi hauskaa täällä. Ehkä napakelkka oli kaikkein kivointa. Nyt me mennään syömään makkaraa, Veeti hihkaisi innoissaan. Talkoohommissa olivat Merimaskun Omakotitaloyhdistyksen ja Ahdon lisäksi mukana myös Taattisten Tilan isäntäpari, Taattistenjärven suojeluyhdistys, Luonnonsuojeluyhdistys sekä Sariolan elämystalli.