Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Meriteatteri jättää haikeana Röölän mutta lupaa vielä palata

Nuorten teatteriammattilaisten vuonna 2013 Rymättylässä perustama Meriteatteri kertoo Facebook-sivuillaan, ettei se esiinny Röölässä ensi kesänä. –Apurahoilla ja pienillä avustuksilla toimivan teatteritoiminnan pyörittäminen on haastavaa puuhaa, eivätkä kolmikymppistyneen teatteriseurueen selät enää taivu nukkumaan koko kesää siskonpedissä, perustelee teatteri. Meriteatteri kertoo nyt tuumaavansa tulevaa kurssiansa ja suuntaansa, mutta lupaa palata Röölään. Silliperinnekeskus Dikseli, jonka kupeessa Meriteatterin tila oli, siirtyi vuodenvaihteessa Röölän kylätoimikunnan haltuun. –Tulemme kaipaamaan alkuvuosina vielä lievästi silliltä tuoksunutta varastoa, josta kunnostimme talkoovoimin teatterin. Ennen kaikkea tulemme kaipaamaan Röölän yleisöä, jonka vertaista ei ole toista, hyvästelee Meriteatteri.