Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

VG-62 otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen

Kakkosdivisoonan mestaruustaisto RNK:n ja VG-62:n välillä käynnistyi ensimmäisessä finaalissa keskiviikkona, jonka Naantalista saapunut vierailija vei nimiinsä puhtaasti 0–7 (0–2, 0–1, 0–4). Suurinumeroinen voitto ei kerro niinkään tasoerosta, vaan enemmänkin kotijoukkueen itsehillinnän pettämisestä ja kyvystä käsitellä tappioasemaa tärkässä ottelussa. Sen myöntää myös VG-päävalmentaja Erkki Korpela . –Numerot eivät kerro koko totuutta. RNK lopetti päätöserässä pelaamisen ja me saimme aika helpolla kaunistella voittolukemia, Korpela sanaili. Finaaliottelu käynnistyi Maamme-laulun jälkeen vauhdikkaasti ja tempo lupasi hyvää ottelun tasoa ajatellen. Avauserä oli Rautaliigaa parhaimmillaan – näyttäviä yksilösuorituksia, taklauksia, vauhtia ja virheitä. Maalejakin nähtiin kaksi. Otto Lehtosen ylivoimamaali syntyi seitsemännellä minuutilla RNK:n Jouni Mickelssonin istuessa estämisestä tuomittua rangaistusta. Santeri Korpela vei vieraat kahden maalin johtoon kolmisen minuuttia ennen erätaukoa. –Ensimmäisessä erässä pääsimme hyvin peliin mukaan, mutta turhan jäähyn jälkeen VG pääsi tekemään maalinsa, pelaajavalmentaja Mickelsson kommentoi viitaten omaan rangaistukseensa. Toisessa erässä tempo hieman hiipui, mutta tunnetta pelistä löytyi edelleen. Pari minuuttia Ossi Savolaisen laukoman 0–3-osuman jälkeen nähty Severi Kallion taklaus sähköisti Kerttulan DNA-areenan. Jesse Katajisto joutui päähän kohdistuneen taklauksen uhriksi, kun Kallio esitti ensimmäiset merkit kotijoukkueen hermokontrollin pettämisestä. Rangaistukseksi määrätty 2+10 minuutin rangaistus oli oikeutettu. Päätöserän neljännellä minuutilla Samu Kalin pyssytti VG:n neljännen helpohkosti ohi RNK-vahti Juuso Malmikareen . Se katkaisi kotijoukkueen selkärangan ja johti jäähysumaan, jonka johdosta vierailijat saivat pelata yhtäjaksoisesti ylivoimaa peräti viiden minuutin ajan. Teemu Salonen vapautti RNK:n viimeisen miehen jäähyaitiosta laukomalla ylivoimalla tilanteeksi 0–5 ajassa 51.11. Akseli Huttusen kaunistellessa kahdella maalilla voittolukemiksi 0–7 RNK-vahti Malmikare kävi kyselemässä puolustajiensa pelihaluja vaihtoaition luona. Se auttoi, sillä lisäosumia ottelussa ei nähty. Pelin lopussa RNK haki asetelmia lauantaina käytävään toiseen näytökseen. RNK:n Jonne Tuominen käytti viime minuutin ylivoiman ottamalla kaksi neljä minuuttia jäähyjä poikittaisesta mailasta ja kiinnipitämisestä. Tuomisen taisteluparina toiminut Jesse Katajisto halaili niin ikään kaksiminuuttisen kiinnipitämisestä, RNK:N Topias Vilanderin jutellessa tuomariston kanssa kymmenen minuutin käytösrangaistuksen arvoisesti. –Kolmas erä oli täysi farssi meiltä. Meni yli, meni tunteisiin. Siitä alkoi kierre, joka johti tuohon lopputulokseen. Loppuun vielä täysin turha kymppi, joka minun laskujeni mukaan johtaa pelikieltoon kymppitilin täyttymisen takia, Mickelsson puhisi. Vaikka kaukalossa ei kulkenut, oli RNK järjestänyt kauden ennätysyleisölleen (236 katsojaa) tasokkaan ottelutapahtuman. Rima on asetettu korkealle, kun VG-62 isännöi toista finaaliottelua lauantaina. –Katsojille täytyy esittää anteeksipyyntö. Kauden ennätysyleisö ja me söhellämme pelin näin, Mickelsson jatkoi. VG-käskijä Korpelan mukaan ensi erässä loukkaantuneen Oskari Laukkasen vamma näyttää estävän pelaamisen lauantaina. Se tuottaa päänvaivaa, sillä hyvin toimivia ketjukoostumuksia on pakko muuttaa.