Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Puolueiden määrä kasvoi edellisiin vaaleihin verrattuna

Nyt on varsinaissuomalaisilla äänestäjillä valinnanvaraa. Tulevissa eduskuntavaaleissa on ehdokkaita peräti 18 eri puolueesta. Jos lukuun lisätään vielä Liike Nytin ehdokkaat ja ne muutamat yhteislistan ehdokkaat, jotka eivät ole omaa viiteryhmäänsä löytäneet, on eri ryhmiä valittavissa tasan kaksikymmentä. Perinteisten asemansa vakiinnuttaneiden puolueiden lisäksi eduskuntavaalipaikkaa kärkkyy monia pienpuolueiden ehdokkaita. Näiden puolueiden erottaminen toisistaan voi olla tavalliselle äänestäjälle tekemätön paikka. Puolueohjelmia pikaisesti vilkaisemalla "Suomen Kansa Ensin" ja "Itsenäisyyspuolue" vaikuttavat kalastavan samoilla vesillä. Feministisellä puolueella ja Eläinoikeuspuolueella tuntuu olevan samanlaisia tavoitteita monissa asiakysymyksissä. Läpimenoon ei pienpuolueiden edustajilla ole mitään mahdollisuuksia, ellei puolueen veturina ole valtakunnallisesti tunnettua henkilöä. Sittenkin se on vaikeaa, kun sinisten tilanne osoittaa. Niin sanottuja julkkisehdokkaita ei Varsinais-Suomen listoilla näyttänyt juuri ollenkaan: Kiinteistövälittäjä ja tv-persoona Jethro Rodstedt ilmoitti kyllä siirtyvänsä Liike Nytin joukkoon viime syksynä, mutta ehdokkaaksi hän ei lähtenyt. Jonkinlaisina julkkisehdokkaina voisi pitää juontaja Piia Korisevaa (kesk) ja juoksija Annemari Kiekaraa (kd) . Se täytyy kuitenkin muistaa, että julkkistausta ei tee yhdestäkään ehdokkaasta hyvää tai huonoa. Kokemus eri elämänalueilta on vain hyväksi politiikassa.