Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Maailma muuttuu täysin, kun näkökyky häviää – Rannikkoseutu vieraili Raision kirjastotalon haittalasiradalla ja laskeutui alas pilkkopimeään kahvilaan

Ensin saa käteensä tumpun. Sitten astutaan hämärään hissiin, ja pian on jo pilkkopimeää. Alhaalla hissin ovi aukeaa, mutta ympärillä näkyy pelkkää mustaa. Tumppuun tarttuu silloin opas, joka ohjaa pimeässä. Askeleitaan saa varoa, sillä silmät eivät kerta kaikkiaan näe yhtään mitään. Kestää noin minuutti, ja istun vihdoin tuolissa. Saan eteeni kahvimukin, ja pitää varoa, etten kaada sitä kumoon. Vieressäni istuu raisiolainen Risto Rihko , jota häntäkin jännittää hieman. Portaat kuin liukumäki Pilkkopimeä tila, jossa istun, sijaitsee Raision kirjastotalon alakerrassa. Se on nimeltään pimeä kahvila, ja siellä kuka tahansa saa kokeilla, miltä tuntuu asioida kahvilassa ilman näkökykyä. –Koko ajan tulee käännettyä päätäni eri puolilta kantautuvien äänien suuntaan, toteaa Rihko. Pian kävelen haittalasiradalla. Näkökykyni on erittäin heikko, koska pidän silmilläni sitä heikentäviä laseja. –Kun nouset portaat ylös, huomaat, että rappuset näyttävät ihan kuin liukumäeltä, kertoo radan ohjaaja Jaana Engblom Näkövammaisten liitosta. Se on totta. Jos kädessäni ei olisi valkoista keppiä, en tiedä, uskaltaisinko laskeutua portaita alas. Alimmilla portailla on onneksi mustakeltaista teippiä, jonka erottaa melko hyvin myös näkökykyä heikentävien lasien takaa. –Vielä parempi olisi, jos teippi olisi esimerkiksi karhea, jolloin rappusen reunan kykenisi erottamaan kepin avulla, Engblom kertoo. Kirjasto kaipaa esteettömyyskartoitusta Jo nämä kokemukset avaavat ristiriitaisesti silmiä siitä, minkälaista on näkövammaisen ihmisen arki. Raision kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salo on siksi innoissaan siitä, kuinka paljon Raision kirjastotalossa järjestetyssä Samalla viivalla -tapahtumassa on ihmisiä. –Minun mielestäni täällä kirjastotalossakin pitäisi tehdä esteettömyyskartoitus, kuten myös muissa julkisissa tiloissa, Salo sanoo. Hän arvioi, että Raision kirjastotalo on kohtuullisen esteetön liikuntavammaisille, mutta näkö- ja kuulovammaisten osalta esteettömyyttä voisi vielä parantaa. –Esimerkiksi kaiteisiin voisi tehdä pistekirjoituksia, joista selviää, mihin on menossa. Lattialle voisi myös asentaa suunnistusviivoja. Salo on keksinyt myös uuden idean, niin sanotun sanakartan. Ajatuksena on, että näkövammainen voisi kuunnella audiotiedoston avulla, missä päin sijaitsee esimerkiksi kirjaston vessa. Pitkä matka invapaikalta Samalla viivalla -tapahtuma järjestettiin nyt toisen kerran Raisiossa. Ensimmäinen tapahtuma pidettiin syksyllä 2017, ja tarkoituksena on, että tapahtumia järjestetään kahden vuoden välein. –Tapahtuma on kehittynyt älyttömästi. Täällä on nyt oikein paljon materiaalia, johon voi tutustua, Salo toteaa. Tapahtumalle on myös kysyntää, sillä esteettömyydessä on aina parantamisen varaa. Kirjaston tapauksessa yksi esimerkki on se, että pysäköintialueen invapaikat on sijoitettu melko kauaksi ulko-ovista. –Nyt on onneksi tulossa kaksi uutta invapaikkaa eri puolelle kirjastotaloa, Salo kertoo. Raision kaupungilta Salo toivoo sähköavusteisia side by side -polkupyöriä. Kulkupelin kyytiin mahtuu kaksi ihmistä, ja ideana on, että sillä voi viedä vaikkapa ikäihmisen yhteiselle pyöräretkelle. –Turussa ja Naantalista näitä jo löytyy. Onhan tämä kohtuullisen kallis investointi, mutta jo yksi pyörä riittäisi, Salo sanoo. Poistun paikalta, ja väkeä tulee samaan aikaan lisää. He saapuvat kirjastoon ulko-ovesta, joka aukeaa tätä nykyä myös automaattisesti. –Ne asennettiin Rannikkoseudun viimeisimmän esteettömyyttä käsitelleen lehtijutun jälkeen, Salo kertoo.