Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Raision vuositulos jäi 3,7 miljoonaa euroa miinukselle

Kunnat julkistavat näinä aikoina, miten niillä viime vuosi meni taloudellisten mittarien mukaan. Turku kertoi torstaina 48 miljoonan euron alijäämästä, mitä voi pitää odotetun mukaisena. Naantali tiedottaa laajemmin omista luvuistaan ensi viikolla. Raision kaupunki kertoi torstaina, että vuositulos oli miinuksella 3,7 miljoonaa euroa. Alijäämästä huolimatta tulos oli yli miljoona euroa parempi kuin talousarviota laadittaessa arvioitiin. Raision taloutta painoi verotulojen jääminen lähes miljoona euroa odotettua heikompina. Pudotusta oli edelliseen vuoteen verrattuna 0,4 prosenttia. Usein verotuloennusteet ovat heittäneet toiseen suuntaan, niin että rahaa tulee ennakoitua enemmän, mutta näin ei käynyt tällä kertaa. Talouden vahva vire ei näkynyt koko kuntasektorillakaan, vaan verotulot laskivat saman verran kuin Raisiossa. Monen kunnan taloutta heikensivät myös kunta-alan palkankorotukset. Raisiossa henkilöstökulut kasvoivat 4,9 prosenttia, josta palkankorotusten vaikutus oli 0,9 prosenttia. Raisiossa saavutettiin vuoden aikana toiminnallisia tavoitteita. Esimerkiksi E18-tiehanke etenee junan lailla, ja sen eteläisen osan kaavoitus on maanantain valtuuston käsittelyssä. Raision asukasluku pieneni nyt viitenä vuotena peräkkäin. Laskua kertyi viime vuonna 36 asukkaan verran. Raisiossa on sen verran monta nostokurkea pystyssä tällä hetkellä, että väkiluvun voi ennakoida kasvavan ainakin 2019 ja 2020.