Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Raision Voimamiesten painijakaksikko lähtee hyvistä asetelmista kohti nuorten SM-kisoja

Raision Voimamiesten nuorilla painijoilla kulkee. 14-vuotiaat Miro Leinonen ja Artturi Kotilainen niittivät menestystä pari viikkoa sitten Turussa käydyissä aluemestaruuskisoissa tuoden seuralle kaksi mitalia kreikkalais-roomalaisessa painista. Kultaa alle 17-vuotiaiden 62-kiloisten sarjassa paininut Kotilainen ei löytänyt juurikaan parannettavaa suorituksestaan aluemestaruuskilpailussa. Ykkössija irtosi oman tasonsa pitäneelle painijalle nappisuorituksella. – Kaikki matsit olivat hyviä. En jäänyt missään vaiheessa passiiviseksi ja sain tehtyä hyvin liikkeitä, Kotilainen sanoo. Aluemestaruus oli Kotilaiselle jo kevään toinen. Aikaisemmin hän nappasi kultaa Kotkassa Itä-Suomen aluemestaruuskilpailuista. Pronssia saman ikäluokan 57-kiloisissa painineelle Leinoselle kisat olivat lähtökohtaisesti vaikeammat, sillä nuorukainen on viime vuoden aikana kärsinyt loukkaantumisista. Polven revennyt kierukka ja ristiside pitivät painijan poissa harjoittelusta kolmen kuukauden ajan. – Siihen nähden kisat menivät odotettua paremmin. Ensimmäisestä matsista otin suvereenin voiton ja muissakin voitto oli lähellä. Pisteen erolla tappiot ottelijoille, jotka ovat voittaneet Suomen mestaruuden, Leinonen kertoo. – Nyt tilanne on kuitenkin hyvä ja pystyn treenaamaan kunnolla, painija jatkaa. Lähtökohdat ovat hyvät huhtikuun alussa käytäviä nuorten SM-kisoja ajatellen. Seuraavien viikkojen treenillä tähdätään SM-mitaleille. Se on molempien vähimmäistavoite. – Tavoitteena on finaalipaikka. Mitali auttaisi pääsemään Kuortaneelle urheiluopistoon opiskelemaan ysiluokan jälkeen, Vaisaaren yläkoulua käyvä Leinonen sanoo. – Minullakin on tavoitteena päästä Kuortaneelle. Olisi kiva, jos pääsisimme sinne molemmat, Maskussa Hemmingin koulua käyvä Kotilainen jatkaa. Valmentaja Juha Leinonen uskoo molemmilla olevan mahdollisuuksia vaikka kirkkaimpaan mitaliin. – Pojat ovat määrätietoisia ja helppoja treenattavia. Tosi sitoutuneita ja mahdollisuuksia on mihin vain, valmentaja kuvailee. Leinosen ohella poikia valmentaa Turun Voimamiesten painiguru Mika Yli-Hannuksela . Turkulaisseuran treeneissä pari kertaa viikossa käyvä kaksikko saa naapuriseurassa nauttia hyvistä sparrivastuksista. – Kyllä Raisiossa on hyvä painia ja valmennus on täällä hyvää. Turussa saa kuitenkin vähän vaihtelua sparrivastuksiin, niin siksi siellä on hyvä käydä, kaksikko kertoo. Tulevaisuuden ammattin painijat uskovat löytyvän urheilun parista. Sitä ennen tavoitteet on naulattu painin puolella korkealle. – Haluan aikuisena maailmanmestariksi. Uran jälkeen voi sitten miettiä ammattia, mutta varmaan se urheiluun jotenkin liittyy, Leinonen tuumaa Kotilaisen kompatessa vieressä.