Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Lukijalta: Kuka suojaa ihmistä ja saimaannorppaa

Mielipide. Eläimiä vihataan omasta kokemuksesta tai kuulopuheiden perusteella. Luomisjärjestyksessä ihminen, homo sapiens, on ylimpänä. Luomakunnasta tulee pitää huolta, sekä ihmisistä, eläimistä että kasveista. Toisinaan joku laji ”riistäytyy käsistä” tuhoamalla määrättömästi muuta lajistoa, tällaiseksi katson esimerkiksi merimetson. Puoli kiloa pikkukalaa päivässä, Saaristomerellä lähes miljoona kiloa vuodessa. Siinä tuhoutuu lukematon määrä kalanpoikasia, saati luonto, joka ainakin muutaman vuoden on käyttökelvoton. Ravinteita joutuu veteen runsaasti, elinkeinona kalastus on uhanalainen. Lajin vähenemismahdollisuuksista ainoa taitaa olla lajin liikakasvu, jolloin luonto puhdistaa itse itsensä, tapahtuu joukkotuho. Ennen oli päinvastoin Peurat ja muut pienet sorkkaeläimet on nyt jouduttu aitaamaan viljelyksien ulkopuolelle, ennen oli päinvastoin. Maltalla on huoli ylisuuresta kanikannasta. Yksi apu on kanipata, virallisesti toiselta nimeltä ”Puntit tasan herra pitkäkorva” (nettitieto). Suurpedot ovat sinänsä pelottavia ja mielestäni kuuluvat enemmänkin asumattomille seuduille. Siellä populaatiolla olisi luonnonmukaiset olosuhteet, ei Ruuhka-Suomessa, jossa jo liikenne on pedoille vaarallista. Karhu tonkimassa roskalaatikoita ei kuulu karhun elämään. Hirvi- ja peurakannan karsiminen on riistanhoitoa ja siten kannatettavaa. Yhä kasvavaa peurakantaa on kuitenkin vaikea enää hallita. Ainoa alkuperäislaji Suomen ainoa alkuperäislaji on saimaannorppa. Keskitytään kaikki hoitamaan uhanalaista norppakantaa, vaikkapa keräyksillä norpan elinalueiden kalastusta harjoittaville ja siten turvata heidän toimeentulonsa pidemmilläkin pyyntikieltoajoilla. Ns. huvikalastusta en hyväksy. Rinnastan sen kukkotappeluun ja härkätaisteluun! Kamera on paras kaveri luonnossa liikuttaessa. Seuraavaksi on aidattava ihmiset omille reservaateilleen. Villieläimet saisivat vapaasti käyttöönsä kaiken muun luonnon. Ihmisillä on nyt pienenpieni koronavirus, maailmanlaajuisesti se jo voi merkitä populaation runsaan liikakasvun vähenemistä. Tämä on kai joissakin maissa tarkoituskin! Eläkäämme sopusoinnussa koko luomakunnan kanssa. Eeva Auvinen Merimasku