Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Muuttovoitto pitää Naantalin väkiluvun kasvussa

Naantalin väkiluku kasvoi viime vuonna 69 asukkaalla. Se on hyvä saavutus, sillä Suomen kunnista vain noin 60 pystyi kasvamaan viime vuonna. Naantalin kaupunginjohtajan Jouni Mutasen arvion mukaan kasvavien kuntien määrä todennäköisesti puolittuu vielä tästä lähimpien vuosien aikana. Naantalin väkiluku on nyt kasvanut yhtä vuoden 2012 jälkeen. – Olemme päässeet ihan hyvään vauhtiin, Mutanen sanoo. Naantalin kasvun taustalla on vahva muuttovoitto kuntien välisessä muutossa. Se on ollut viimeisen neljän vuoden aikana noin 125 asukasta vuodessa. Jouni Mutasen mukaan mielikuva siitä, että Naantaliin muuttaisi vain iäkkäämpiä ihmisiä, ei pidä paikkaansa. – Saamme muuttovoittoa niissä ikäryhmissä joissa toivommekin, eli lapsissa ja nuorissa aikuisissa ja varhaista keski-ikää lähestyvissä, Mutanen sanoo. Muuttotappiota on tullut lähinnä vain nuorten ikäluokissa eli 15-vuotiaista 24-vuotiaisiin. Tämä on luonnollista, sillä tuossa iässä hakeudutaan opiskelemaan ja töihin muualle. Naantali tavoittelee väestönkasvua nimenomaan muuttovoiton avulla, sillä niin sanottu luonnollinen väestönkasvu on ollut negatiivinen Naantalin ikärakenteen takia. Viime vuonna syntyvyys jäi erityisen alhaiseksi, mutta Mutanen uskoo, että notkahdus oli tilapäinen. Nelivuotiskaudella 2015-2018 Naantalin luonnollinen väestönkasvu oli selvästi miinuksella. Jouni Mutanen sanoo, että Naantali tavoittelee edelleen selkeää väestönkasvua.