Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Kartonkirullat vaarassa pudota tielle Raision keskustassa, poliisi tuli apuun – ”Kuorma oli sidottu puutteellisesti”

Raision keskustassa Nesteentiellä jouduttiin siirtämään DB Schenkerin ajoneuvoyhdistelmän kartonkirullalasti toiseen autoon keskiviikkona aamupäivällä. Tilanteen aiheutti liikennevaloihin tehdyssä hätäjarrutuksessa liikkeelle lähtenyt kuorma, joka rikkoi kuormatilan oven. Rullia ei pudonnut tielle. Poliisi oli paikalla ohjaamassa liikennettä kahden tunnin ajan. Poliisin mukaan vaaran mahdollisuus oli tapauksessa ilmeinen, sillä rullat olivat vaarassa pudota. Kuormana olleet kartonkirullat oli lastattu kahden rullan pinoihin kuormatilan etuosaan. DB Schenkeristä kerrotaan, että tiiviisti lastatussa etuosassa kuorman sidonta oli kuljettajalta jäänyt tarkistamatta työohjeiden vastaisesti. Yksi rullan ja lavan yhdistelmä painaa noin 1300 kiloa. Poliisi tutkii tapausta.