Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pekka Simojoen ideoima majataloilta Naantalin seurakuntakeskuksessa

Naantalin seurakuntakeskuksessa järjestetään Majataloilta lauantaina 26.10. klo 18. Illan järjestävät yhteistyössä Naantalin seurakunta ja Kansan Raamattuseura. Ennen Majataloiltaa Naantalin seurakuntakeskuksessa pidetään Majatalo-seminaari klo 15 alkaen. Pastori Jukka Jämsénin aiheena on ”Armolahjat ja kuunteleva rukous”. Illan isäntänä toimii Majataloillan idean isä, gospelmuusikko Pekka Simojoki yhdessä EtCetera-kuoron kanssa. EtCetera- kuoron tavaramerkkejä ovat afrikkalaisvaikutteinen vauhdikas musiikki sekä rento tapa esiintyä. Illan puhujavieraana on evankelista Ilkka Puhakka . Jukka Jämsén puhuu rukouksesta. Ensimmäiset sytykkeet majataloillalle löytyvät Namibiasta, jossa Pekka Simojoki vietti lapsuudessaan yhdeksän vuotta lähetystyöntekijöiden lapsena. Afrikkalaisten iloinen ja mutkaton tapa tulla yhteen, laulaa, viettää aikaa, tarinoida ja joskus tanssiakin teki häneen vaikutuksen. Majataloillat muotoutuivat Riihimäellä 1990-luvun alussa, jolloin paikkakunnalle muuttaessaan Simojoki tutustui paikkaansa seurakunnassa etsiviin nuoriin aikuisiin. Syntyi kuoro, joka sai nimen EtCetera ja sen pohjalta kasvoi ilta, jonka tavalliset aikuiset ihmiset rakensivat tavallisille aikuisille ihmisille. – Majataloillat ovat vähän erilainen tapa kokoontua, kokea yhteisöllisyyttä ja puhua hengellisistä asioista ihmisten kielellä. Uskon, että jotain tällaista tämän maan kirkoissa tarvitaan tänään, Simojoki kertoo tiedotteessaan. Hän on yksi tuotteliaimpia ja tunnetuimpia suomalaisia gospelmuusikoita ja hengellisten laulujen tekijöitä.