Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Perinteinen jako ylä- ja alakoululaisiin lienee kohta mennyttä - Raision sivistyslautakunta pureskelee uusia mallivaihtoehtoja

Raision koulumaailmassa seurataan valtakunnallista keskustelua esi- ja perusopetuksen järjestämisestä. Keskeisiä kysymyksiä on muun muassa se, tuleeko Suomeen kaksivuotinen esiopetus. Mikäli niin tapahtuu, 5-10-vuotiaat lapset voisivat olla samassa opinahjossa ja tätä vanhemmat lapset omassa koulussaan. Raision sivistyskeskuksessa on valmisteltu kolme mallivaihtoehtoa esi- ja perusopetuksen järjestämiseksi. Ne esiteltiin kaupungin sivistyslautakunnalle maanantaina. Vaihtoehdot eroavat toisistaan siinä, minkä ikäisinä lapset siirtyvät varhaiskasvatuksesta esi- ja perusopetukseen ja siitä vielä varsinaiseen perusopetukseen. Käynnissä olevassa Raision palveluverkkoselvityksessä on tarkastelussa myös yhtenäiskoulukysymys. Nykyisin yhtenäiskoulu mielletään opinahjoksi, jossa ala- ja yläkoululaiset opiskelevat samassa rakennuksessa. Ihalan koulun rehtori Jari Miettisen mukaan merkittävä kysymys tulee olemaan se, minkä ikäisiä lapsia yhtenäiskouluissa opiskelee. Hänen oma veikkauksensa on, että Raisiossa saattaa jossakin vaiheessa olla kaksi yhtenäiskoulua. Yhtenäiskoulut vaativat lisärakentamista ja suuria investointeja, joten niiden toteutumiseen on vielä pitkä matka. Rehtori Miettisen mielestä näyttää todennäköiseltä, että perinteinen 1-6-luokkien ympärille rakentuva malli tulee häviämään. Raision kaupunki järjestää tiistaina 9.4. kello 17 kaupungintalolla keskustelutilaisuuden palveluverkkoselvitykseen liittyvistä asioista.