Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Muumimaailma avasi ovensa - Tänä kesänä muumia ei suositella halaamaan, mutta sitä varten on keksitty erityinen muumitervehdys

Muumimaailmaan astelee maanantaina jo yhdentoista aikaan verkkaisesti useampi perhe ja ystäväporukka lapsineen. Vaikka sää ei ole aurinkoinen, se on miellyttävä, kuten Vilijonkkakin toteaa ohi mennessään. Savonlinnasta saakka tulleet isovanhemmat Erja ja Kai Turunen saivat lapsenlapsena Kian ja Neon mukaansa Naantalin vierailulle. Neo kertoo odottavansa eniten lempihahmonsa muumipapan tapaamista. Poikkeusaika ei arveluttanut Turusia. – Tänne oli kiva tulla, kun sisään otetaan rajoitetusti ihmisiä. Miellyttävämpi vierailla, kun on vähemmän ruuhkaa, Kai sanoo. Muumimaailma avasi ovensa ensi kerran lauantaina 6. kesäkuuta. Millainen avajaispäivä oli? – Sateinen. Poikkeustilanteen vuoksi myymme päiväkohtaisia lippuja, joita on rajoitettu määrä. Aika paljon ihmiset reagoivat säätiedotuksiin ja siirsivät lippujaan muutamalla päivällä eteenpäin , kertoo Muumimaailman toimitusjohtaja Tomi Lohikoski . Sateesta huolimatta päivä sujui hyvin. Pelättyjä jonoja tai ruuhkia ei syntynyt. Lohikosken mukaan hiljaiseen kesäkuuhun on varauduttu ja väkimäärän odotetaan kasvavan elokuuhun mennessä. Muumimaailma avattiin kuukauden varoitusajalla, sillä päätös huvipuistojen avaamisesta saatiin valtioneuvostolta 4. toukokuuta. Työhaastattelut kesää varten oli tehty jo ennen koronakriisin alkua helmi-maaliskuussa, joten kesätyöntekijät olivat tiedossa. Lohikoski iloitsi puiston avaamisesta erityisesti kesätyöntekijöiden takia. – Kesätyön merkitys on suuri niin kokemuksena kuin ansionkin kannalta. Kesätyöntekijät eivät saa työttömyyskorvauksia eivätkä kuuluu liittoihin, joten monelta olisi voinut mennä suunnitelmat sekaisin. Rekrytointien lisäksi avaamisessa piti ottaa huomioon huolto- ja valmistelutyöt, joita luonnonvaraisessa ympäristössä sijaitsevassa Muumimaailmassa on paljon. – Poikkeuksellisen paljon ilkivaltaakin on nyt ollut, Lohikoski kertoo. Konkreettisia muutoksia tänä kesänä Muumimaailmassa ovat lisääntyneet käsienpesu- ja desifiointipisteet sekä muistutuskyltit etäisyyksistä. Ravintoloista toimintaansa muutti vain Mamman keittiö, kun sen buffetpöytä vaihtui annostarjoiluksi. Lisäksi Muumitalo, Hemulintalo ja vessatilat ovat päällystetty nanopinnoitteella, joka vähentää bakteerien ja virusten määrää pinnoilla. Sitä käytetään usein esimerkiksi sairaaloissa. Lipunmyyntiä ei tänä kesänä järjestetä paikan päällä ollenkaan. Sillä vältetään jonojen syntyminen ja se, ettei rajoitusten takia portilla jouduttaisi myymään ei-oota. Asiakkaat ovat lähestyneet erilaisin kysymyksin Muumimaailmaa. Jotkut ovat olleet huolissaan rajoituksista ja turvallisuudesta, toiset siitä riittääkö lippuja kaikille halukkaille. Lohikosken korviin ei ole kantautunut kuitenkaan yhtäkään negatiivista viestiä tai palautetta. Entä saako lapsi halata tänä kesänä muumihahmoa? – Se ei ole suositeltavaa, mutta eihän me voida sitä täysin myöskään estää, Lohikoski sanoo. Täksi kesäksi on kehitelty vaihtoehtoinen muumitervehdys. Siinä ensin vilkutetaan vuoroin molemmilla käsillä, taputetaan ja sen jälkeen lähetetään lentosuukko. Tervehdykseen voi tutustua etukäteen Muumimaailman Instagram-sivuilla. – Kyse on yhteispelistä. Me mahdollistetaan asioita, ja meidän tehtävä on tuottaa lapsille iloa ja riemua. Ihmiset itse tekevät vierailunsa niin turvalliseksi kuin katsovat tarpeelliseksi, Lohikoski sanoo.