Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Naantalilainen Minna Keitilä kaivoi vanhan yrityksensä pöytälaatikosta - Käsityötuotteita saa nyt ostaa Luonnonmaalta omasta putiikista

Naantalilainen tekstiilisuunnittelija Minna Keitilä , 52, aloitti uransa tamperelaisen Sidoste-yrityksen sukkasuunnittelijana. Nyt hän on elvyttänyt uudelleen vuonna 2000 perustamansa tekstiiliyrityksen, Lintikin. Nimensä sen on saanut vanhasta kalastajatilasta Lintikasta, joka on niemen kärjessä Luonnonmaalla. – Tila on aina kuulunut mieheni suvulle, Keitilä kertoo. Hän muutti perheineen sinne noin kaksikymmentä vuotta sitten. Lintikki jäi tauolle, koska Keitilä sai mielenkiintoisia työtarjouksia. Hän työskenteli Laitilassa käsityöohjaajana ja sen jälkeen Muumimaailmassa kohdepäällikkönä, jossa vastasi pääsääntöisesti hahmojen toiminnasta. – Toki halusin myös palkkatuloja enemmän. Käsityöläisenä oleminen ei aina ole helppoa. Viime syksynä Keitilä alkoi taas uudella tavalla nauttia käsillään tekemisestä. Hän suunnittelee ja valmistaa muun muassa pipoja, korvakoruja, asusteita ja kodintekstiilejä. Raaka-aineinaan Keitilä käyttää mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja. Pipojen tekeminen lähti liikkeelle omasta tarpeesta. Tällä hetkellä ne ovat Lintikin myydyin tuote. Korviksien suunnittelu Keitilä aloitti kokeilunhalusta. – Kaivoin tyttäreni vanhat lasten muovihelmivarastot. Lähdin niistä ensin väsäilemään kaikenlaista ja sitten siirryin puuhelmiin. Ne ovat mielestäni ihanan luonnollisia. Keitilä kertoo inspiroituvansa väreistä. Tämän hetken suosikkivärit ovat erilaiset vihreät, roosa, keltainen ja okra. – Luonto on myös täällä lähellä koko ajan ja se ilahduttaa minua, Keitilä sanoo. Päivät ovat käsityöläisellä vaihtelevia. Keitilä kertoo käyttävänsä osan ajasta yrityksen markkinointiin ja uusien nettisivujen suunnitteluun. Aina on kuitenkin myös joku käsityö tekeillä. Samalla hän kuuntelee äänikirjoja tai podcasteja. – Kuuntelin esimerkiksi Ylen Muoti-Suomen omatunto -sarjan, se oli todella hyvä. Nettikaupan lisäksi Linitikin tuotteita saa nyt myös omasta putiikista, jonka Keitilä perusti loppukesästä Luonnonmaalle yhteen piharakennuksista. Keitilä kertoo siellä olevan myös tuotteita, joita ei nettikaupasta saa. Putiikilla ei ole aukioloaikoja, joten saapumisesta pitää sopia etukäteen. Keitilän tuotteita saa ostaa myös Soinisissa sijaitsevasta Metsätähti-ravintolasta. Lintikki järjestää myös työpajoja. Esimerkiksi himmeli- ja makrame-työpajat ovat kysyttyjä. – Työpajat ovat olleet pääsääntöisesti sellaisia, että ihmiset kokoavat itse oman ryhmänsä ja tilaavat työpajan heille sopivaan ajankohtaan. Se on ainakin tällä hetkellä turvallisempi vaihtoehto. Käsityöläisen oma lempituote on islantilaisista langoista tehdyt pipot. – Keväällä juuri ennen koronaepidemiaa käytiin Islannissa katsomassa tytärtämme, joka oli siellä työharjoittelussa. Ihastuin paikallisiin villalankoihin ja nyt minulla on yksi pipomalli tehty pelkästään islantilaisista langoista. Niiden värimaailmassa on paljon samaa kuin suomalaisessa luonnossa.